Osa 30: Lapsia ja äidin neuvoja

Hei taas kaikille! Tämä on jo kolmaskymmenes Joutsenlammen osa, JEE! :D

Tämän osan julkaisemisessa ei kestänyt paljoakaan, se tuli juuri sopivaan aikaan mielestäni. Päästän teidät lukemaan nyt heti, lukuiloa kaikille toivottaa Sims3Pelaaja!

 Johanna kertoo:

Me elimme Matin kanssa mitä ihaninta aikaa, sillä saimme juuri kolme lasta. Lapset olivat kuin taivaan lahja, niin suloisia ne olivat. 

Hevosemme Milli oli jäänyt vähäksi aikaa yksin. Samoin Bella ja Donald, meidän kissamme. Syynä tähän oli se, että meillä oli kädet täynnä töitä vauvojen kanssa. Tosin kotiapulaisemme hoiti eläimiä, aina kun niillä oli jokin voimakas tarve.

Se omenapuu, jonka istutin siemenestä jonkin aikaa sitten, oli kasvanut paljon isommaksi kuin mitä se oli aiemmin. Omenapuu oli ikään kuin kunnianosoitus isälle ja mummille. Itse asiassa se oli ihan oikea kunnianosoitus, kuin elämän puu.

 Milli kiemurteli innoissaan raikkaalla Isla Paradison ruohikolla. Tuntuu varmaan ihanalta olla hevonen.

Isla Paradisosta puheen ollen, tässä on yksi upeimmista Isla Paradison nähtävyyksistä: vesiputous! Se on erittäin kaunis ja näkemisen arvoinen.

Nyt tulee jälleen uusi osa tähän suureen Joutsenlammen suuren suvun tarinaan, kerron kuinka arkemme jatkuu lapsien kanssa...

Muutin hiustyyliäni siten, että kävin kampaajalla leikkauttamassa tukkaani lyhyemmäksi. Tosin tukkani kasvaisi nopeasti pidemmäksi, sillä suvussamme oli jonkinlainen "naisten pitkät hiukset"-geeni. Äh, olen huono selittämään sitä... Haha!

Perheessämme tapahtui vihdoinkin merkkihetkiä: Niko kasvoi taaperoksi. Ai että, kuinka nopeasti ne vauva-ajat menivät...

Samoin Teemusta tuli toimelias taapero. Hän oli perinyt ruskeat hiukset isältään, mikä oli Matille varmasti ylpeyden aihe. Ja kasvoihan Oonakin taaperoksi.

Aloin opettamaan lapsiani kävelemään. Aloitin ensin Nikosta. Hänen liikkeensä olivat tietysti alussa huteria, mutta silti hän oppi melko nopeasti astelemaan.

Puolen tunnin harjoittelun jälkeen tapahtui jo jotain suurta: Niko käveli jo ilman tukeani.

"Oletpa sinä ihana ja täydellinen pikku poika, kun opit oikein kävelemään! Hienoa Niko!" kehuin poikaani.

Remonttimiehet olivat tehneet lisää koristelua talomme seinille: siinä oli nyt upeat mustat valot. Näiden tarkoitus oli luoda tunnelmaa, mutta ei kuitenkaan loisteliaisuutta. Se vasta olisikin rikkaiden prameaa, liioittelevaa tyyliä.

Ei ollut kulunut kovinkaan pitkää aikaa siitä, kun adoptoimme Donald-kissan lemmikiksi. Ja nyt jo tapahtui ihmeitä: Bella synnytti kissanpennun. 

Se oli kyllä todella söpö kissanpentu. Mikä sääli, meillä ei ole aikaa hoitaa montaa lemmikkiä lasten lisäksi...

"Harmi että tämä pentu sattui ilmestymään maailmaan väärään aikaan", Matti sanoi huokaisten.

"No, ainahan voimme antaa sen pois. Mutta miten niin väärään aikaan? Ei eläin tiedä, milloin on oikea aika tehdä pentuja. Se lisääntyy silloin kun se niin tahtoo. Sen nimeksi tulee Hessu, ja Hessuna se pysyy niin pitkään kunnes se poistuu meiltä", selostin määrätietoisesti.

Luojan kiitos, että kotiapulaisemme auttoi meitä tavallista enemmän, varsinkin nyt, kun meillä oli taaperoita ja paljon kotieläimiä. Ai niin, hänen nimensä on muuten Klaara Lehto.

Myöhemmin alkoi hämärtää, ja tuli lopulta yö. Joutsenlammet nukkuivat hyvin sinä yönä, eikä kukaan heräillyt kesken unien.

Seuraavana aamuna leikkivät Oona ja Teemu nukkekodin parissa. Heillä vaikutti olevan hauskaa, jopa niin hauskaa, että Teemu laittoi nuken suuhunsa. Äiti tai isä ei kuitenkaan ollut vahtimassa lasten leikkejä, koska luotimme siihen, ettei heille sattuisi mitään pahaa.

Nekku vaikutti yksinäiseltä, todennäköisesti siksi, ettei kukaan leikkinyt sen kanssa nyt kun oli muuta tekemistä ihmisillä. Mutta ehkä se ajatteli näin: "Joko hoidatte minua tai sitten lähden takaisin sinne mistä tulin. Ei se minua haittaa sitten enää. Haluan vain, että joku voisi leikkiä minun kanssani."

Muutin myös vaatetustani. Tiedän, että näytän melko tyhmältä lyhyessä mekossa, mutta en voi sille mitään! Minun pitää seurata muotia, muoti on minun sydämessäni. Se on kuin tarve minulle: muuttaa hiustyyliä ja pukeutua nykyaikaisesti. 

Jouduin vaihtamaan vaipat Nikolta, sillä hän oli jälleen kerran kastellut housunsa. Mitä muutakaan taaperot voisi tehdä?

Matti meni saunomaan ihan yksin, hän halusi nauttia hetken siitä tunteesta, joka hänellä oli kun hän oli poikamies eli sinkku.

Jos ei kukaan muista, miltä äitini talo näyttää, niin se näyttää tältä. Tänne muutti äitini Emilia Joelin, veljeni ja siskojeni kanssa silloin, kun jäin asumaan yksin uuteen perintötaloon.

Tältä näyttää Eeti Joutsenlampi - ja kuka tuo taapero on? Vastaus: hän on Jaakoppi Joutsenlampi, äidin ja Joelin yhteinen lapsi! Äiti kyllä kertoi siitä, että hän oli raskaana, mutta en itse kertonut sitä teille lukijoille! :D

Tämä tässä on Arsi Joutsenlampi. Äidilläni oli siis kaksoset! He olivat minun velipuoliani, vaikkakin pieniä sellaisia. Tosi hyvin osaan kuvailla asioita vaikka olenkin aikuinen nainen...

Tuo vaalea tyttö on Katri Joutsenlampi. Älkää välittäkö tuosta vasemmalla olevasta rastatukkaisesta miehestä, hän ei kuulu perheeseemme.

Matkustin sukulaisteni luo joutsenveneellä. Sillä matkustaminen oli kyllä todella hidasta, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sanotaan.

Oi voi, äiti lähti pois ja isi on nyt missä lienee. Voisiko joku auttaa tätä pikku herraa?

Lisää muksuja avun tarpeessa, isii! (Isä oli varmaan ulkona, kun ei heti kuullut taaperoiden huutavan. Tosin Klaara kyllä kuuli heidän äänensä, ja meni ilmoittamaan miehelleni asiasta.)

Kului vaivaiset kaksikymmentäviisi minuuttia, kun olin vihdoin perillä määränpäässäni. Talo näytti varsin upealta merestä katsottuna.

"Moi äiti!" sanoin äidille ja halasin häntä.

"Moi vain, rakas tyttäreni!" äiti vastasi. 

"Kai minä saan tulla sisään?" kysyin vitsillä.

"Et missään nimessä", äiti vastasi vitsiin samalla lailla. "No totta kai pääset, ei meillä ole nyt mitään erityistä tekemistä."

Sisälle päästyämme aloimme heti juttelemaan pöydän ääressä.
"Arsi ja Jaakoppi ovat sitten uusia veljiäni. Mukavaa, kun sait vielä lapsia lisää. Mutta eikö se sattunut ollenkaan, olethan sinä sentään synnyttänyt kymmenen lasta?" kysyin äidiltä.
"Niin, no sattuihan se vähän. Aika paljonkin itse asiassa, vaikka ei sillä enää tässä iässä mitään merkitystä ole. Älä pelkää, et sinä enempää sisaruksia tule saamaan!" äiti sanoi naurahtaen mutta myös totisena.

"Voi äiti, olet niin ihana kun olet huumorintajuinen!" sanoin äidille ja annoin suuren halin.

"Haha, ei mitään. Sinä olet vielä ihanampi", äiti sanoi samalla, kun halasi minua.

"Minulla olisi jälleen kysymyksiä sinulle liittyen lastenhoitoon", totesin äidille hetken päästä.
"Juu, kyllä äidiltä saa aina kysyä, silloin kun tahdot", hän sanoi.
"Miten saisin taaperot hyvälle tuulelle?" kysyin.

"Voi kuule, se on helppoa. Leikit vain heidän kanssaan, kutitat kouralla, kyllä siitä heille nauru tulee. Minä tiedän itsekin, olenhan minäkin äiti ja nytkin on kaksi pientä poikaa joita pitää leikittää", äiti selosti minulle ensimmäisen neuvon.

"Toinen kysymykseni on, että milloin minun pitää lopettaa äidinmaidon antaminen?" kysyin.
"Sen sinä tiedät varmasti itse. Äideillä on luontainen vaisto eri asioissa, ja tiedät sen hetken, milloin lapsi on liian iso äidinmaidon antamiseen. Hyvin se menee, älä nyt ota paineita näistä asioista! Tiedän että pärjäät hyvin koska sinussa on isoäitisi ja isoisoäitisi piirteitä!" äiti vastasi kysymykseeni.
"Kiitos, kun ymmärrät huoliani äiti", sanoin helpottuneena äidille.
"Ei mitään, minun on ilo auttaa tytärtäni aina. Nämä ovat vain pikku murheita verrattuna suvussamme tapahtuneisiin ikäviin asioihin. Mutta ei nyt niistä sen enempää", äiti sanoi.

   "Voisinko... voisinko jäädä yöksi luoksesi, äiti?" kysyin hetken päästä.

"Voit, jos Matti-isä vain on kotonanne hoitamassa lapsia", äiti varmisti.

"Kyllä hän on. Ja muutenkin olisimme palkanneet lapsenvahdin, en minä niin hölmö ole, etten tekisi niin!" sanoin naurahtaen.

Ja niin minä sain luvan jäädä yöksi äidilleni. Menin pukemaan äidin erään kauniin juhlallisen mekon ylleni, koska tahdoin tehdä niin. Tosin olin ikään kuin toisessa kodissani, joten ei minun olisi edes tarvinnut pukeutua hienosti. Mutta silti halusin olla nätti, ja olla kuin erityisvieras talossa.

Tämä se juhla-asu oli, äidin sininen kokovartalohame. Eikö se olekin nätti? 

Arsi oli melko väsynyt, kumma juttu kun äiti oli jättänyt taaperot ulos leikkimään. Onneksi oli kuitenkin lämmintä, ja taaperoilla oli tuttipullot ruohikolla ja pienet leikkialustatkin.

Jaakoppi oli tyytyväinen, kun hän sai tulla isosiskonsa syliin.
"Lapset saisivat mennä pian nukkumaan, ne ovat niin väsyneitäkin", ajattelin mielessäni.

 Laskin Jaakopin siniseen kehtoon. Arsi pääsi myös nukkumaan omaan kehtoonsa, joka oli huoneen nurkassa. Pojilla oli omat nallet kehdoissaan: Jaakopilla faarao- tai muumionalle, ja Arsilla vampyyrinalle.

Piirsin lastenhuoneessa olevalle taululle Hyhmäpupun, jonka alla luki "Tervetuloa!" Tarkoitin sillä sitä, että pojat olisivat tervetulleita omaan huoneeseensa. Vaikka he olivatkin vielä niin pieniä lukemisen taitoon...

Minulle iski yhtäkkiä sellainen tunne, josta äiti puhui tänään aiemmin. Se, että äidillä on luontainen vaisto.
"Äiti, minun pitää ehkä sittenkin lähteä kotiin. Taaperot kaipaavat hoitoa, enkä uskalla jättää heitä yksin isän kanssa", selitin äidille.
"Voi, ei se mitään. Voithan joskus toistekin tulla, voit tulla myöhemmin yöksi meille. Mene vain, jos sinusta siltä tuntuu", äiti sanoi.

  Epäonnisuuteni takia alkoi tietenkin satamaan kaatamalla, kun minun piti lähteä kotiin. Taisin olla kuin Simo Ankka, hänhän on myös epäonninen. 

Onneksi minulla oli sentään sateenvarjo, kun astelin ovesta ulos. Sanoin tietysti hyvän yön toivotukset kaikille ennen lähtöäni.

Ikävä kyllä en voinut pitää sateenvarjoa veneessä ollessani, joten kastuin läpimäräksi. Sääli, se oli se äidin juhlamekko. Tosin otin mukaani myös uudet arkivaatteeni, mutta nekin kastuivat.

Seuraavana aamuna satoi myös kaatamalla. Olin laittanut viime yöllä saunaan kuivumaan ne vaatteet, jotka minulla oli yllä silloin kun kävin äidilläni. Matti oli käynyt sopivasti illalla saunassa, ja se oli vielä lämmin kun tulin kotiin.

Nyt minulle oli tullut todellinen näytön paikka. Menisin työhaastatteluun Isla Paradison kouluun. Halusin tulla opettajaksi.

Tältä näytti Isla Paradison koulu. Ihan hieno koulu sinänsä, vaikka ei se minua kauheasti viehättänyt. 

 Tunnin mittainen työhaastattelu onnistui, mikä oli kyllä todella erikoinen ihme! Sain töitä, vaikka en ikinä ennen ollut ollut töissä! Minusta tulisi ensin välituntivalvoja, sitten katsotaan pääsisinkö eteenpäin urallani. 

Kuvassa vasemmalla näette upean Isla Paradison portin. Se on toinen merkittävä nähtävyys paratiisisaarilla. Ajoin sen alapuolelta, kun lähdin pois koulun pihalta.

Juoksin vesisateessa kotia kohti, vaikka olikin hieman liukasta. Hyvä kun en kaatunut sentään.

    "Kulta, tulin kotiin", sanoin romanttisesti miehelleni ja suutelin häntä.

 "Huomasin kyllä, rakas", mieheni vastasi samanlaisella äänellä ja vastasi suudelmaani.

"No mites lapsemme voivat?" kysyin hetken kuluttua.
"Yksi vaaleatukkainen poika nimeltään Niko Joutsenlampi kaipaa äidin apua", Matti tiivisti yhteen lauseeseen.

Se poika oli tosiaan äidin avun tarpeessa. Taaperoa ei saanut edes kotiapulainen Klaara Lehto rauhoittumaan.

"Hänellä taisikin olla vain nälkä", totesin Klaaralle ja annoin vaihteeksi tuttipullon taaperolle.

"Äidillä on tosiaan se luontainen vaisto."

Seuraavassa osassa päästään näkemään jotain ennennäkemätöntä LC Joutsenlammessa: Johanna Joutsenlampi matkustaa tulevaisuuteen! Lisäksi myös osissa 32 ja 34 nähdään Oasis Landingin, upean futuristisen kaupungin, nähtävyyksiä. Eikä siinä vielä kaikki! Joutsenlampien ensimmäinen EXTRA ilmestyy pian, joten hauskaa riittää koko loppuvuodeksi! Kommentteja kehiin, kiitoksia! :D