torstai 18. heinäkuuta 2013

Osa 24: Joutsenlammet muuttavat paratiisisaarille

     

                      Info
  Hei kaikki taas! Nyt on vihdoin ilmestynyt tämäkin osa. :)
 Viime osassa jäimme siihen, kun Sanelma Joutsenlampi oli kuollut ja koko Joutsenlampien perhe oli sekä järkyttynyt että masentunut. Silti he muuttivat Isla Paradisoon, ja nyt tässä osassa kerrotaan heidän uudesta elämästään uudessa kodissa. Myös seuraavassa osassa kerrotaan perhe-elämästä, juhlat mukaan luettuna. Mutta nyt päästän teidät lukemaan, lukuiloa! 
 Sims3Pelaaja

   Osan esittely:
Joutsenlammet ovat edelleen järkyttyneitä rakkaan Sanelman kuolemasta. He päättivät muuttaa järkytyksestä huolimatta Isla Paradisoon, paratiisisaarille. Lentomatka sujui hyvin. Mutta miten heidän elämä lähtee käyntiin? Se selviää lukemalla.  :)
 

          Emilia kertoo:



          Pääsimme vihdoin uudelle kotitontillemme.


 Tonttimme oli tietysti vielä typötyhjä, mutta siihen rakennetaan talo varmasti pian..


En tiedä, mitä iloista asiaa olisin ajatellut sillä hetkellä. Äitini kuolema oli suuri järkytys ja surullinen, ja se tunne oli tietysti luonnollinen.


Olin lukenut lentokoneessa Isla Paradison esittelylehtisestä, että täällä voi omistaa saaria ja hotelleja. Mutta ensin minun piti soittaa kiinteistövälittäjälle ja kysyä vapaita hotelleja tai tontteja. Tein siis sitten niin.


                                               2 PÄIVÄÄ MYÖHEMMIN:



       Yövyimme kaksi yötä tässä hotellissa. Mutta arvatkaapas, kenen se hotelli oli?


                                            Aivan niin, minun... tai siis meidän! :D


 Hotellin rakentaminen oli vielä pahasti kesken, mutta tässä on muutamia kuvia teidän ihasteltaviksi... keskeneräisestä hotellista. xD


Kuva minusta rannalla, lukemassa kirjaa rantapyyhkeen päällä. Hiukseni laitoin lyhyeltä vaikuttavaan muotoon.


                                  Kuva rannasta. Ihanan sinistä vettä, eikö olekin?

                                                                     ************



Viikko oli kulunut, ja olimme asuneet hotellissamme. Mutta arvatkaapa mitä: talomme saatiin perustoiltaan valmiiksi!


Tarkoitan siis sitä, että talomme ei ollut ihan valmis, mutta muuten oli jo rakenteiltaan valmis. Tajusitte kai jo. Eikö olekin kaunis talo, vaikka se on vielä kesken? 


                           Kuva minusta, Elisasta ja Esasta meidän hotellissamme.

                                                                              ******


Taas oli kulunut toinen viikko, ja hotellissa olomme sai vihdoin lopun. Nyt tässä komeilee jo asumiskelpoinen talo, jee! Tosin vielä rakennusmiehet eivät ehtineet rakentaa yläkertaan huoneita, eikä perintökirkkoakaan oltu vielä suunniteltu.


                        Tuomas ja Johanna uivat ikiomassa uima-altaassamme.  :)


                            Ja tässä on toinen, uusi hotellimme. Hauskaa, eikö?


                        Minä hotellimme vastaanottotiskillä... ja vielä uimapuvussa!


                         Joku vanha mies meni heti uimaan, kun oli kirjautunut hotelliimme sisään.


                                          Illalla menin katsomaan äitini hautakiveä.


           Itkin pitkään ja mutisin itsekseni jotain asioita, esimerkiksi:
        "Voi äiti, miksi lähdit pois näinkin nopeasti?"

       "Et voi jättää meitä tällaisessa tilanteessa!" 
       "Äiti... ÄITII!!!"


                                        Taksivene halkaisemassa aaltoja. Siistiä!


                                          Esa-mieheni tuli katsomaan minua.
              "Mikä on, kulta? Vieläkö sä itket täällä sun äidin haudalla?" hän kysyi.
                      "Olet oikeassa, Esa", sanoin nyyhkyttäen. "Itken, itken."
                     "Voi kulta", Esa totesi, "annas kun lohdutan sua". 
                      Sitten piristyin hieman, ja Esa antoi minulle lohtusuudelman.


                            Sitten aloimme suutelemaan intohimoisesti, huolimatta äidin haudasta.


                                                   R.I.P. , rakas Sanelma-äiti.    :(


 "Kulta, musta tuntuu siltä että lapsia pitäis olla enemmän tässä perheessä", Esa sanoi minulle romanttisesti.
    "Ai niinkö?" totesin. "No hyvä on sitten!"


                                          Piilouduimme vaatekaappiin muhinoimaan.



                                 Pidimme hauskaa aikuisten tapaan. Vanha kaappi heilui ja keinui... :D


                                        Tässä se on: Joutsenlampien uusi perintökirkko!


                                   Kirkko saatiin vihdoin valmiiksi, ja siitä tuli oikein hieno.




          Kävin ihastelemassa kirkkoa sisältä. Rakennusmiehet olivat tehneet loistavaa työtä.



              Bussi toi lapset jälleen koulusta, ja Johanna juoksi hakemaan isäänsä mukaan merelle.


              He näet menivät testaamaan uusia joutsenveneitä Isla Paradison kirkkaille vesille! Upeita, eikö olekin? :D


        Vaikka polkuveneeseen mahtui vain yksi henkilö, oli siinä silti mukavan pehmeä istuin takapuolelle.


            Johanna kalasteli mielellään polkuveneestään, tosin kalaa ei juuri nyt tullut. Sadekelillä kyllä saisi varmasti kalaa silti...


                           Yö alkoi tulla Isla Paradisoon, mutta hotellissa riitti silti touhua ja asiakkaita.


Joku tuntematon nainenkin oli saamassa lasta. Hänet vietiin sairaalaan, ja tuloksena oli suloinen tyttövauva. (Olen siis kuullut tuon saaristolaiselta, enkä ole nähnyt vauvaa.)

 

                                           Yllätys, yllätys! Minä tulin kanssa raskaaksi!


                         Hoidin Milli-hevosta iloisena. Olin innoissani, kun saisimme pian uuden lapsen.


                                        Oli lauantai-ilta, ja Elias vietti syntymäpäiviään.


                                          Hän puhalsi kynttilät synttärikakusta innoissaan.


                                             Eliaksesta tuli viimein nuori aikuinen! Onnea, Elias!



                                          Söimme siinä sitten kakkua. Se maistui oikein herkulliselta.


                     Olin todella ylpeä pojastani. Hän oli selvittänyt koulunsa loppuun asti.


                                              "Esa, minulla on sinulle jälleen asiaa", minä sanoin.
                                          "No mitä se on?" hän kysyi.


            "Kuten olet ehkä huomannut vatsastani, niin olen raskaana taas!" kerroin iloisena.


                                       "Oletko? Ihanko totta?" Esa ilahtui.


 "Pian saamme uuden kiusankap... siis ilopillerin talouteemme", Esa sanoi ja kuulin kyllä mitä hän meinasi sanoa. Mutta tajusin, että se oli vain vitsiä.


                                Suutelimme sen jälkeen intohimoisesti ja pitkään.


                                "Rakastan sinua, mieheni", sanoin Esalle.
                          "Ja mä rakastan sua, vaimoni", Esa vastasi minulle.



           Elias oli löytänyt jostain ihmeellisen taikalampun, ja sieltä tuli esiin jotain...


                                                          Lampun henki.


                               "Toivon itselleni kaunista ja ihanaa naista", Elias pyysi.
                                     "Toiveesi olkoon lakini", henki vastasi.



                           Eikä aikaakaan, kun kaunis nainen ilmaantui roskapöntön viereen.


                                       "Hei, kuka olet?" Elias kysyi naiselta.
                                     "Olen Aislara Alvarez", nainen vastasi.


                                          He suutelivat heti rakkautensa ansiosta.



                                               Elias hieroi Aislaran niskoja.


                            "Voitaisiinko alkaa seurustelemaan?" Elias kysyi. 
                       "Totta kai, haluaisin ehkä vähän enemmänkin", Aislara totesi.

 Vastarakastuneet.  <3 <3


            Olin ylpeä pojastani. Mutta milloinkohan vauvani syntyy? Ehkä pian...

                       Kiitoksia lukemisesta, seuraavassa osassa jatketaan leppoisissa tunnelmissa. Nähdään muun muassa uusi Joutsenlampien perheenjäsen, häät ja juhlat. Kommentteja, kiitos!

3 kommenttia:

  1. Olen innokas lukija :D Eikös ole kivaa? No, kuitenkin jos nyt kommentoisin jotain järkevää :DD

    Osa oli oikein hyvä! Joutsenlammillekin tuli nyt sitten oma perheyritys. Toivottavasti se menestyy!
    Emilia on taas raskaana! Onnittelut tuleville vanhemmille. Vanhimmalla ja tällä tulevalla kuopuksella on aika suuri ikäero kun Elias on jo nuori aikuinen. Siitä puheen ollen, onnittelut myös Eliakselle! Mukavaa kun hänkin sai nyt naisseuraa :) Toivottavasti suhde kestää ;)
    Mutta joo, hyvä osa oli, julkaiset näitä kyllä ihailtavalla tahdilla! :]

    VastaaPoista
  2. hedgehog: Kiitos kommentistasi! On tosiaan kivaa, kun olet innokas lukija :D Ja muuten, nyt on tosiaan ollut paljonkin aikaa kirjoitella blogia, eihän se haittaa vaikka tahti jatkossa saattaa hieman hidastua... ainakin hetkeksi? :D

    VastaaPoista
  3. Hauska osa oli tämäkin..Ihailin Isla Paradison ihania maisemia..Perhe laittoi yrityksen pystyyn aika rohkeasti, kun omaakaan taloa ei heti pystyssä ollut..Elias kasvoi ja löysi naisen lampunhengen avulla (onko se oikeasti mahdollista??).. Perheeseen on taas tulossa uusi perheenjäsenkin..Hauska nähdä tuleeko tyttö vai poika :D

    VastaaPoista