Osa 22: Elämä muuttaa suuntaa

                                         Info

                                     Hei taas! Jälleen on uuden osan aika. Anteeksi kauheasti, kun tämä osa myöhästyi! Toivon, että teitä ei haittaa. Anteeksi vielä kerran. ;P Viimeksi jäimme siihen, kuinka Sanelma tuli kotiin yliopistosta tutkintonsa kanssa. Tämä on kaikkien aikojen pisin Joutsenlampien osa, joten nauttikaa! Nyt tarina jatkuu, ja tässä osassa kerrotaan Joutsenlampien tavallisesta arkielämästä. Aika tylsä osakin tämä on, mutta toivon että teitä ei haittaa. Pientä juhlaakin on luvassa. ;)
 Kiitoksia taas ihanista kommenteista, ne ovat auttaneet todella paljon tätä tarinaa tehdessä. Lukuiloa kaikille, ja muistakaa kommentoida jatkossakin! :D


                               Emilia kertoo:

Tyttäreni, Johanna, oli kaunistunut entisestään. Hän oli vasta lapsi, mutta hänen hiuksensa olivat kuitenkin kasvaneet ihanan pitkiksi ja kultaisiksi. 

Johanna alkoi olla väsynyt ja tahtoi mennä nukkumaan.

Hän ryömi siihen parvisänkyyn, jossa minäkin olin nukkunut kun olin lapsi.

"Onpas tässä hauska mennä nukkumaan", Johanna ajatteli.

Sitten hän sai kuin saikin unen päästä kiinni ja nukahti. Hän näki unta prinsessoista ja prinsseistä. Ja linnoista.

                                     Juttelin äitini kanssa.
                         "Äiti, miten sinulla sujui yliopisto? Saitko sen tutkinnon?" kysyin.
                       

"Ihan hyvin sujui", äiti vastasi. "Sainhan minä sen tutkinnon suoritettua".

"Onnea paljon!" sanoin äidille ja halasimme.

"Kiitos!" hän vastasi.

"Olen iloinen, kun olet nyt suorittanut yliopistosi loppuun", lisäsin.

"Ei mitään, minähän vain tein sen mitä pystyin", äiti sanoi.

"Äiti, voitko kertoa enemmän yliopistoelämästäsi?" kysyin.

"Juu, voin kertoa. Tullessani yliopistolle menin asumaan aika isoon vuokrataloon. Se oli tilava, ainakin minulle. Katselin huoneita, ja sen jälkeen menin kampukselle keilaamaan. Bileitä riitti, olin sellaisissa mehutynnyribileissä. Siellä tapasin erään tummaihoisen miehen, joka oli komea. Ihastuin häneen."

                                            Äiti piti lyhyen tauon, kunnes jatkoi:
                       "Hänen nimensä oli Miles. Suutelimme siellä juhlissa monta kertaa, enkä enää muista, kuinka kauan ne kestivät. Mutta opiskella täytyi myös. Minulle tuli yhtäkkiä sellainen olo, että olen pettänyt Harria. Kerroin Milesille totuuden, vaikka lisäsin että hän (Harri) on jo kuollut. No, siinä kävi sitten niin, että Miles suuttui minulle ja haukkui minua ämmäksi. Lähdin pois asuntolasta vähin äänin, ja viimeiset päivät sujuivat leikiten."
                "Oliko sinulla ollenkaan raskasta, kun noin paljon oli asiaa?" kysyin häneltä.
               "No oli vähäsen. Mutta en ottanut sitä niin itseeni", äiti vastasi.

Äiti jatkoi taas tarinaansa:

"Yritin olla mahdollisimman ahkera oppitunneilla. Viittasin professorille, kun luennolla puhuttiin esimerkiksi lääkkeistä. Tein loppukokeissa parhaani. Luulin, että en valmistuisi ihan niin hyvin arvosanoin, mutta sain silti 10. Valmistuin muiden opiskelijoiden kanssa, tosin en tuntenut kaikkia heistä. Ja sitten tulin kotiin."

Hän sai tarinansa kerrottua.

                                        Äiti hengähti hetkeksi. Katselimme toisiamme.
                          "Olipas se värikäs tarina, äiti!" sanoin hänelle. "Ei ihan kuka tahansa mummi tee kaikkea tuollaista!" 
       "No, kiitos kohteliaisuudesta, tyttöni. Mutta en minä ihan kerskukaan tarinallani", äiti vastasi.

"Olemme oikein ihana perheyhteisö, tyttäreni!" äiti sanoi ylpeänä.

"No, enemmän tai vähemmän ihana", minä vastasin.

                                   Tältä näyttää talomme tällä hetkellä.

Meillä on ikioma, uusi ja pieni uima-allas.

Tällainen on äitini Sanelman yliopiston tutkintotodistus. Upea, eikö?

Johanna oli herännyt. Oli aamu ja hän kävi poikien huoneessa yläkerrassa, ihan vaan huvin vuoksi.

Johanna kertoo:

(Huomatkaa, että tämä on kirjoitettu Johannan näkökulmasta. Koska hän on vasta pikkutyttö, niin teksti saattaa kuulostaa aika epäkypsältä - siis lapsen näkökulmasta.)

Siskoni Elisa jutteli Sanelma-mummin kanssa. Hän tuli erittäin hyvin toimeen mumminsa kanssa. "Mummi, voisitko muuttaa hiusteni tyyliä tuon hiusgeelin avulla?" Elisa kysyi.

"Tottakai, lapsenlapseni! Mutta eikö myös kampaakin tarvita? Ja sinullahan on jo upeat hiukset", mummi sanoi.

"No joo, kiitos kohteliaisuudesta, mutta... tahdon silti erilaiset hiukset", Elisa totesi.

"Huoh... hyvä on", mummi myöntyi.

Puolen tunnin kuluttua mummi sai Elisan hiukset valmiiksi. Tässä on tulos. Minusta ne ovat upeat, eikö sinustakin? :D

                                  "No, miltä mä näytän?" Elisa kysyi mummilta.
                                            

"Tuotaa... " mummi sanoi ja aivasti yhtäkkiä. "AATSIUH!"

"Ai näytänkö minä aivastaneelta mummolta vai?" Elisa kysyi.

"Ei kun minun piti sanoa upealta", mummi vastasi.

He nauroivat äänekkäästi. xD

Äitini muhinoi isän kanssa. Heillä vaikutti olevan oikein kivaa keskenään.

 

                              He tuijottivat toisiaan varsin siirappisesti. Yäk, kuinka vihaan aikuisten yltiöromanttista käytöstä!   >:S

                                     "Oletpas sä kulta kaunis tänään", isä alkoi puhumaan small talkin etiketin mukaisesti- tosin hän puhui toisesta ihmisestä.
                                      "No kiitoksia, en mä ole paljoa erinäköinen, eilenkin näytin yhtä vanhalta", äiti vastasi.
                           "Vanhalta? Et sä mikään vanha ole, muutama ryppy otsalla ei oo vielä mitään. Vaikka ei sulla oo yhtään ryppyjä", isä selitti. "Olet kaunis ja nuori kuin Prinsessa Ruusunen".
               "Voi kiitos Esa muruseni", äiti vastasi.
                        

                                                      Sen jälkeen äiti ja isä suutelivat äklösiirappisen, ärsyttävän pitkän suudelman. Hyi että... miten romanttista. <3

                    Hetken päästä onnen hetki muuttui yhtäkkiä dramaattiseksi.
                     "Kulta, mikä on?" isä kysyi.
                   "Olen vain... olen joutunut niin paljon kärsimään tässä talossa, että... lapsuuden traumoja, siskon kuolema... voi, et sinä osaa ymmärtää", äiti sanoi itkien.
           "Ei mitään hätää, rakas", isä sanoi. "Kaikki on nyt hyvin. Meillä on ihania lapsia, ja kenties tulevaisuudessa lisääkin, jos haluat".

 

"Ai lisää? Eikö viidessä lapsessa ole muka tarpeeksi jo hoitamista?" äiti kysyi pyyhkien kyyneleitään poskelta.

Isä hämmästyi.

"No älä nyt ota kaikkea tosissasi, Esa", äiti sanoi jo hieman naurahtaen. "Se oli vitsiä, totta kai me saadaan vielä lapsia myöhemmin".

"Huh, onneksi kerrankin vitsailit. Sanotaan, että nauru pidentää ikää, ja että huumorin kukka on maailman kaunein kukka", isä totesi.

"Totta", äiti vastasi.

"Mutta sinä olet minulle maailman kaunein kukka", isä sanoi äidille onnellisena. "Voi kiitos, ja sinä minulle... siis maailman komein mies", äiti vastasi.

 

                          Kuva Milli-hevosesta syömässä ruohoa tallin vieressä.

      Toinen kuva hevosesta. Tällä kertaa hän on juomassa vettä omasta vesikaukalostaan. Voi, kunpa saisin ratsastaa joskus Millillä...

      Hey, it´s me! Siis siinä olen minä! Aika kaunis, enkö olekin? No vitsi vitsi...

                            Menin yläkertaan, kun minulle tuli päähäni oiva ajatus.

        Katselin, kun Elisa-siskoni pelasi tietokoneella Kaarlon entisessä huoneessa.

Istuin tuoliin ja kysyin häneltä kysymyksen:

"Onko oikein kovakin kiire?"

"No, ei ole enää", Elisa vastasi ja sammutti tietokoneen näytön.

 

                                            "Voisitko tulla mun kanssa rannalle? Mentäis uimaan kun on kuuma kesäpäivä", kysyin Elisalta.
       "Mikä ettei", Elisa vastasi ja hymyilin.

           Juoksin rannalle sisko perässäni. Olin selvästi nopeampi juoksija kuin hän.

            Laitoin käden otsalle, koska Aurinko paistoi suoraan yläpuolellamme.
         "Uskallatko mennä veteen ennen mua?" Elisa kysyi minulta.
           "No hei, nyt on helle! Vesi on varmaan yli 20 astetta!" vastasin hänelle.

                                 Mutta, Elisa ehti ennen minua.
                       "Hrr, tää on jääkylmää... haa haa, menit lankaan!" hän vitsaili.
                        "Niinpä taisin mennä lankaan", nielin tappioni ja lankaan menemisen.
                       "Tuu tänne nyt, sisko! Vesi on tosi lämmintä", Elisa kannusti.
                     "Hyvä on, hyvä on", myönnyin hänelle.
                         

                         Ja siellä minä polskuttelin jo, vedessä siskoni kanssa.

                                 Pulikoimme rannan läheisyydessä tyytyväisinä.

                        "Haluuks sä leikkiä Pientä Merenneitoa?" Elisa kysyi minulta.
                     "Joo, mutta mä olen Ariel. Sä saat olla se Sebastian-rapu", vastasin ja naurahdin.
                

"Ääh, mä halusin olla Ariel! Kuin sä aina omit kaikki parhaimmat roolit meidän leikeissä?" Elisa pettyi.

"No jos se ei käy, niin käviskö sitten se että me molemmat ollaan merenneitoja?" ehdotin hänelle, ja hänen ilmeensä kirkastui heti.

"JOO!" Elisa huudahti riemuissaan.

 

                                    Meidän merenneitoleikissämme minun nimeni oli Chloe, ja minulla oli pinkki pyrstö. Elisan merenneitonimi oli Ariel, ja hänellä oli vihreä pyrstö. Suostuin siihen, että siskoni saisi olla Ariel, koska muuten hän olisi saattanut suuttua minulle.

**Joutsenlampien kotona**

                  Isämme oli huolestunut meistä. Hän ei käsittänyt, missä me olimme.

             "Sanelma, oletko sä nähnyt meidän tyttöjä jossain?" isä kysyi mummilta.

      "Mä näin ainakin Johannan just vähän aikaa sitten. Ei kai tämä ole niinkuin Johannan katoamisessa?"

             "Ehkä ne meni vain kavereidensa luo. En minä tiedä, missä he ovat. Mutta kyllä tytöt varmasti osaavat tulla ajoissa takaisin", mummi totesi.

      Alkoi tulla jo myöhä, vaikka olimme innoissamme leikkineet pitkään merenneitoja vedessä.
  "Elisa, eiköhän meidän pitäis alkaa jo lähteä", sanoin siskolleni.
"Okei. Mut mä haluisin vielä vähän aikaa olla rannalla. Tehdään vaikka hiekkalinnoja tai jotain", hän vastasi.

                      Minä rupesin ensimmäisenä aloittaa hiekkalinnan tekoa.

                              Sitten siskonikin jo alkoi tekemään samaa perässä.

                              Eetu-veljemme kasvoi lapseksi. Niin se aika vaan kuluu...

                      Onnea veli! Vau, mitkä muskelit... ei kun nuo ovat feikit! xD

                        Juoksimme rannalta poispäin. Tähtiäkin näkyi jo taivaalla.

Juoksimme kivilaattaista polkua pitkin ylös kukkulalle.

Tulimme kotimme luokse.

                                  Huomasin ovella, että äiti oli tullut jo töistä. Mitenköhän hän reagoisi meidän tekoomme?

                 Ainakin isä oli huolestunut, ja hermostui heti kun tulimme sisään.
                  "Missä te olette olleet? Ja näin myöhään? Kerro heti, tai saatte kaksi kuukautta kotiarestia!" isä raivosi minulle.

                         "Me oltiin Elisan kanssa vaan uimassa, tuolla rannalla mikä on suoraan tän kukkulan alapuolella. Me leikittiin lisäksi siellä merenneitoja, ja tehtiin hiekkalinnoja", selitin tarkasti isälle.
               "Mutta näin myöhään?!" isä oli hämillään.

                           Äiti tuli silloin sisälle ja kysyi isältä äskeisestä:
                 "Kulta, mitä täällä on meneillään? Ovatko tytöt tehneet jotain typeryyksiä vai?"
         

"No, tavallaan. He menivät uimaan kertomatta minulle tai äidillesi. Ja sen lisäksi he olivat siellä iltamyöhään asti! Mitä mieltä olet tästä?" Isä selitti ja kysyi äidiltä.

                      

"Äiti, me vain... me pidettiin hauskaa vain, oli kuuma ja meidän piti päästä uimaan", Elisa selitti epätoivoisesti. "Ole kiltti!"

                 "No, hyvä on. Mutta vain tämän kerran", äiti sanoi ja päästi meidät pälkähästä.

Kävelin kohti sänkyäni. Olin väsynyt pitkän päivän jälkeen.

Ihastelin kaunista, pinkkiä peittoani. Mieleeni tuli kuninkaan linna, jossa oli kuningas ja kuningatar, sekä ritareita ja prinssi. Ja prinsessana olin tietysti minä...

Nukahdin unelmieni saattamana. Uneni oli mitä ihanin ja kaunein.

"Mitä täällä oikein tapahtuu? Minua ei lainkaan uskota", isä sanoi kun olin jo nukahtamaisillani.

"Esa, kyllä sinuakin uskotaan, mutta niin kauan kuin minä olen elossa tässä talossa, niin päätän suuremmista asioista", mummi sanoi määrätietoisesti.

"Hyvä on, kunhan minuakin uskotaan vielä jossain vaiheessa, niin silloin en valita enää", isä totesi.

Meinasin herätä aikuisten puheensorinaan. Mutta onneksi nukahdin uudestaan, ja uneni jatkui lähes samanlaisena.

Mummi oli mennyt talliin aikansa kuluksi. Hän valvoi lähes aina myöhään iltaisin.

Elisa ei saanut unta, joten hänkin päätti mennä talliin.

"Elisa, miksi tulit tänne tähän aikaan? Etkö saa unta?" mummi kysyi.

"Niin, mä en saa oikein unta. Minua jäi vaivaamaan isäni raivoaminen. Eiks se ikinä rauhotu, vai onko se aina tollainen?" Elisa selitti.

"Voi pikku tyttärentyttäreni, kyllä se siitä rauhoittuu. Isänne on vain ollut hieman stressaantunut viime aikoina", mummi sanoi ja nipisti kevyesti Elisaa poskesta.

"Auts, tuo sattui", Elisa sanoi.

"Niinpä, sattui. Se on jo mennyttä. Katsos kun menneisyys on voinut joskus ehkä sattua, mutta eipä satu enää", mummi sanoi ja he halasivat.

Mummi ajatteli mennä jo sisälle, sillä tallissa oli aika kylmää.

Elias soitti pianoa äidin kiellosta huolimatta, ja minä heräsin pianonsoittoon.

Lähes kaikki perheestämme tuli yläkertaan juttelemaan.

"Onko kaikki hyvin, äiti?" äiti kysyi mummilta.

"On, miten niin?" mummi sanoi.

"Ei kun, varmistin vaan että kaikki on kunnossa", äiti vastasi.

"No,  kyllähän miehesi hieman ylireagoi, mutta rauhoittuu hän siitä sitten", mummi sanoi.

"Olet oikeassa. Mutta silloin kun jouduit sinne vankilaan..." äiti sanoi, mutta mummi keskeytti.

"Emilia, siitä ei enää puhuta. Se on jo mennyttä ja unohdettu".

Talokuva aiemmin iltapäivältä.

"Olet loistava äiti, Emilia", mummi sanoi äidille.

"Kiitos vain, mutta niin olet sinäkin... ja loistava mummi", äiti vastasi.

"Haluatko muuten kuulla hauskan jutun?" mummi kysyi äidiltä. "Se on vitsi".

"No kerro pois", äiti vastasi.

"Mikä on Roope Ankan lempiruokaa?

-Tonnikala."

Äiti rupesi nauramaan.

"Haluatko kuulla toisenkin vitsin?" mummi kysyi.

"Kerro vaan", äiti sanoi.

"Mistä tietää, että kala on käyttänyt huumeita? 

-Se on koukussa."

"Hah haa, tosi hauskat vitsit! Äiti, olet oikea vitsiniekka!" äiti sanoi mummille.

**Seuraavana aamuna**

Mummi näppäili puhelimeensa numeron.

Hän aikoi järjestää juhlat. Tuomaksen synttärit olivat nimittäin lähellä.

Tuomas leikki kuningasta meidän linnanmuotoisessa puumajassamme.

            Äiti oli leiponut Tuomakselle herkullisen synttärikakun. Se oli laitettu valmiiksi keittiön pöydälle, sillä se ei mennyt pilalle tietyn aineen takia (Sim-C33. Se oli loistava säilöntäaine kakkuihin ja muihin leivoksiin.)

Ilmakuva erään suurperheen talosta, joka sijaitsi Kesärannanpiha 15:n kohdalla kukkulan päällä kaupungissa nimeltään Sunset Valley. Taidatte tuntea tämän perheen, vai mitä? Aivan, se on ihan kielen päällä... :D

Posti tuli! Ja myös ensimmäinen vieras... (Anteeksi nuo ruokalautaset, perheemme on kovin epäsiisti) xD

Sampo tervehti mummia, vaikka hän ei huomannut.

Kuten tiedätte, Sampo on Sanelman poika. 

"Hei Sampo-poikaseni! Mitä kuuluu?"

"Ihan hyvää. Olitte kutsuneet meidät näemmä Tuomaksen synttäreille".

"No kiva. Niin, minähän teidät kutsuin."

Elina Joutsenlampi ja Mira Joutsenlampi. Alina on sateenvarjonsa kanssa. (Tuota kontallaan olevaa miestä en sitten enää tunnekaan...)

Talokuva kauempaa kodistamme.

Sivusta otettuna, samainen talo. Nyt kyllä nämä talokuvat alkaa ärsyttämään! :D

Vieraat tanssivat mummin kanssa iloisina.

Isä jutteli Miran kanssa.

Äiti söi jäätötteröä...

...joka oli tehty upouudella jäätötterökoneellamme.

Vieraat ulkoilmatiloissa.

Sebastiankin oli jo vanha mies, mutta jaksoi silti tulla juhlimaan kanssamme.

Mummi päätti valmistaa jotain ruokaa varmuuden vuoksi, kunnes...

Synttärisankari Tuomas puhalsi kynttilät kakustaan.

Kappas, minä olen myös juhlimassa tuossa oven edessä! :D

Hehee! Jihuu! Jee! :D

Elias ja minä hurrattiin ihan hulluina. :D

Töttöröö, muutos tapahtuu...

Tuomas kasvoi viimein teiniksi!

"Onnea Tuomas-veliseni!" huusin innoissani.

Tällainen oli tämä osa tällä kertaa! Toivottavasti tykkäsitte, vaikka tässä osassa ei kyllä tapahtunut silti mitään erityistä. Seuraavassa osassa nähdään jälleen jotain Joutsenlammille ominaista, eli dramatiikkaa. Toivon, että maltatte odottaa tällaisen järkäleen jälkeen! Muistakaa jättää kommentteja! :D