Osa 23: Rakkaus kestää ikuisesti (2/2)

                     Info
Hei taas kaikki! Nyt on jälleen ilmestynyt uusi osa LC Joutsenlampeen. Toivon, että tykkäätte siitä. Tässä on vielä hieman päivityksiä:
- Joutsenlampien ensimmäinen EXTRA ei ilmestykään tämän osan jälkeen, vaan vasta joulukuussa. Olen pahoillani, mutta ainakin saatte osan 24 nopeammin luettavaksi. :)
- Aion päivittää LC Joutsenlammen sivuja jatkossa sen verran, että esimerkiksi Sukupuu-sivu on selkeämpi ja siellä lukee hahmojen nimet. Lisäksi Tietoa hahmoista- sivua pitää vielä päivittää rutkasti, ennen kuin sitä sanoisi melkein valmiiksi.
 Mutta tässä olivatkin päivitykset tällä kertaa, nyt päästän teidät nauttimaan uudesta osanpuolikkaasta. Lukuiloa kaikille!
  
Sims3Pelaaja

                            Osan esittely/triviaa:
Tässä osassa kerrotaan läheisten tärkeydestä, perhe-elämästä ja rakkaudesta. Ja lisäksi erään kauan Joutsenlampien tarinassa mukana olleen Sanelman elämästä kerrotaan tarkemmin. Jotain dramaattistakin on tapahtumassa. Miten Joutsenlammet tekevät kaikki nämä edellä mainitut asiat? Se selviää, kun luet osan.

-Jaoin tämän osan kahteen puoliskoon siksi, koska muuten osasta olisi tullut liian pitkä ja raskas kokonaisuus käsitettäväksi.
- Tämän osan nimeksi tuli Rakkaus kestää ikuisesti, koska sen ajatuksena on, että rakkaus on maailman voimakkain voima. Ja lisäksi se kuvastaa tässä osassa rakkauden tärkeyttä ja sen vaikutusta ihmisten (tai simien) elämään. Tosin rakkauden osoitukset on tässä tapauksessa eri tavoilla esillä...
- Osassa on kaksi kertojaa, Emilia ja Sanelma. Tai itse asiassa kolme, jos kaikkikertoja lopussa lasketaan.

                         Emilia kertoo:

                       Söin persikoita purkista. Ne olivat todella makeita, mutta hyviä. Nyt ei ole perheessämme tapahtunut mitään erikoista; asiat sujuvat ihan hyvin ja mieheni Esa on melko rauhallinen. Mutta olen miettinyt jo pitkään yhtä asiaa... haluaisin enemmän lapsia. Esakin sanoi aiemmin haluavansa lisää lapsia, eikä minulla ole mitään sitä vastaan. Tosin olen synnyttänyt jo viisi lasta, ja taidan olla ihmeäiti. Mutta ei tunnu missään! :D

   Äitini Sanelma, lapsillemme "mummi", luki Johannalle iltasatua. Se kertoi Jaakko-nimisestä pojasta ja pavunvarresta. Taisi olla suosikkisatu Johannalle. Hän tykkäsi mennä mummin sänkyyn nukkumaan, koska Johanna tiesi että mummi tulisi nukkumaan hänen viereensä.

            Johanna nukahti lopulta. Mummi taisi olla oikea ammattilainen lasten nukuttamisessa.

                               Mutta tänä yönä mummi ei tullutkaan heti Johannan viereen...

  Äitini tuli juttelemaan minun kanssani asioista. Pitihän äidin jutella joskus tyttärensäkin kanssa! 

                               
 "Emilia tyttöseni, taidat tietää jo että äitisi on hyvin vanha. Saatan kupsahtaa minä hetkenä tah..." äiti sanoi, mutta minä jouduin keskeyttämään.

                                   "Äiti, älä puhu minulle noin. Tiedän kyllä, ettet ole enää mikään 25-vuotias nuori nainen, mutta älä silti vähättele itseäsi. Sinä elät vielä pitkään kanssamme, näet kuinka lapsenlapsesi kasvavat!" minä selitin hämmentyneenä.
"Emilia, kaikki on hyvin. Vaikka olenkin jo vanha, olen silti todella ylpeä sinusta ja perheestäsi", äiti totesi selitykseeni.

                                         "Voi äiti, olet maailman rakkain ihminen minulle", minä sanoin.
"Esan ja viiden lapsen lisäksi", äiti lisäsi. "Kiitoksia, sinäkin olet rakkain minulle. Nyt kun ei Harriakaan ole enää, eikä Roosaa..."
 "Ei puhuta nyt heistä, annetaan kuolleiden levätä rauhassa", sanoin vältellen äitini puhetta läheisistämme.
 Halasimme sen jälkeen oikein pitkään.

                         "Kuules Elisa, olet tullut ihan äitiisi", äiti sanoi.
                         "Ai, niin ehkä olen tullutkin", Elisa vastasi.
           "Tarkoitin sitä, että näytät ihan kuin äidiltäsi nuorempana. Olet siis kaunis", äiti selitti.

                                                                    "Kiitos."

    Elisa meni yläkertaan soittamaan pianoa. Hän oli erittäin hyvä pianonsoittaja, ja lisäksi hän osasi soittaa viulua.

 Johanna ja Eliaskin tulivat kuuntelemaan kiinnostuneina, miten heidän sisko soittaa taidokkaasti.

Milli oli ollut yksinään pilttuussaan jo yhden päivän. Tosin se sai kuitenkin heinää ja vettä siellä. 

                                   Mutta onneksi äiti meni katselemaan sitä.

            Sanelma-äiti tarjosi kättä hevoselle nuuhkaistavaksi. Se oli ystävällisyyden merkki.

                        "Ei hätää, Milli. Kaikki hyvin", äiti sanoi ja silitti hevosta hellästi.

Ulkona oli huurteista ja hallaa, sillä talvi oli lähestymässä. Kestäisi pitkään, ennen kuin näkisimme kirkkaan Auringon paistamassa keskellä pilvetöntä taivasta...

     Äiti lähti aamulla töihin. Hän oli todella reipas, kun jaksoi vielä vanhanakin käydä töissä.

                                                                         
                                                                           ********

                                                      Äiti tuli töistä iltapäivällä.

                                            Myös lapset tulivat kotiin bussilla.

                                       "Moi mummi! Miten töissä sujui?" Tuomas kysyi.
                             "Hei Tuomas, hyvin sujui. Entä sinulla koulussa?" äiti sanoi.
                       "No olihan se aika tylsä päivä, mutta muuten sujui ihan hyvin", Tuomas sanoi.
                                     

  Johanna näytti siskolleen erään balettitempun: piruetin. Hän oli harjoitellut paljon.

 Äiti luki kirjaa, jonka nimi oli "Leskinaisen rajua elämää". Se kertoi leskinaisesta, jonka mies oli kuollut jo aikoja sitten. Hänellä oli rankka elämä, johon kuului mm. vakava masennus, aisti- ja näköharhat, huono omatunto, tyttären kuolema ja lopulta pahin mahdollinen: itsemurha. Äiti ajatteli, että kirjan nainen oli melkein hän itse. Mutta itsemurha ei ollut äidin mielessä... ainakaan minun tietääkseni.

 Äiti meni kirjan lukemisen jälkeen petaamaan pedin. Hän piti kotimme siisteydestä aina huolta.

                          Sen jälkeen mummi alkoi tekemään jotain ihan hullua ja naurettavaa: hän huusi megafonilla meidän keittiössämme! Ja arvatkaa mistä?

    "Kuulkaa Joutsenlammet, minä sanon tämän vain että olen jo vanha ja kuolema saattaa kohta kolkuttaa. Lapsenlapset, koettakaa kestää ilman mummianne. Eli viikatemies tulee hakemaan minä hetkenä tahansa! KUOLEMA!" 

 Mieheni Esa kuuli äidin oudon ja kovaäänisen huudon. Hän hermostui, kuten minäkin varmasti tuollaisessa tilanteessa tekisin.
"Sanelma, mitä sä oikein teet? Huudat täällä lapsenlapsista ja kuolemasta! Tuo alkaa olla pelottavaa, ei kai suakin tarvii viedä hoitoon mielisairaalaan?"
"Anteeksi kauheasti. Halusin vain tiedottaa kaikille, että alan olla jo vanha ja höperö. Katsos kun se on kätevää huutaa koko perheelle megafonilla", äiti selitti. "Anteeksi."

      "Saat kyllä anteeks, mut mun pitäis tässä tilanteessa pyytää anteeksi! Mä oon ollut niin törkeä sua kohtaan, ja itsekäs purnaaja", Esa sanoi.

                            "Ei tarvitse, Esa. Kaikki on hyvin, unohdetaan äskeinen", äiti totesi.
                               Sitten he halasivat sovinnon merkiksi.

Minä haravoin lasten kanssa puiden lehtiä. Syksy oli saanut ne kauniin punaisiksi ja oransseiksi. Myös keltaisen värisiä lehtiä löytyi maasta.

Varsinkin Eetu ahkeroi haravoimalla tämänkin ison kasan ihan itse. No, ei ihan itse, minä autoin hieman. Itse asiassa aika paljonkin...



                        Sanelma kertoo:

            Olin innoissani, kun menin syysriehaan. Se sijaitsi Sunset Valleyn keskuspuistossa.

     Näin yllätyksekseni haamun! Se oli uskomatonta, muistaakseni myös äitini Viola näki Mika-isää haamuna monestikin...

  Kummitustalo oli ihan ehdoton suosikkini syyriehassa. Kävin siellä varmaan kymmenen kertaa vuodessa, siis silloin kun oli syksy.

                            Näin myös keijunaisen ja julkkiksen.
       "Oi, sinä olet se Simo Laitila ohjelmasta Pilatut Elämät! Voitko kirjoittaa minulle nimikirjoituksen? Vaikka Sanelmalle", sanoin hänelle tohkeissani.

              "Hyvä on", Simo Laitelaa esittävä mies vastasi ja hän kirjoitti kuin kirjoittikin "Sanelmalle" paperille.

    Menin kummitustaloon uudestaan ja uudestaan. Parasta siinä oli se, etten kyllästynyt lainkaan. Minua tosin pelotti joka kerta, kun astuin taloon sisälle...

                        Kun tulin 15. kerran jälkeen ulos kummitustalosta, muutuin haamuksi. Oloni oli kummallinen; en ole koskaan saanut tuntea, miltä haamuna olo tuntuu.

           Tunnin päästä olin kuitenkin jälleen oma itseni. Kyseessä taisi olla pelkkä illuusio. 

                                    Mutta minulle tuli sen jälkeen tosi paha olo, ja oksensin. Ajattelin, että olen kärsinyt jo tarpeeksi elämässäni. Sitten keksin ratkaisun, jolla pääsen pois pahasta olostani, mutta se ei ollut mikään hyvä ratkaisu...

                          Kodissamme oli upouusi limsa-karkkiautomaatti. Yritin ravistella konetta, jotta olisin saanut Sihi-juomaa. (Todellisuudessa en yrittänyt ihan tuota...)

             Mutta yhtäkkiä kone heilahti niin pahasti, että kaaduin kumoon enkä noussut enää. Hetkeni oli koittanut. Olin hetken tietoinen asiasta, kunnes...

                                                 Elämäni oli loppunut, ikuisesti.
               

        Esa tuli katsomaan minua kuolleena, ja järkyttyi niin että pysähtyi seisaalleen minuutiksi.

 Viikatemies tuli noutamaan menetettyä sielua. Johannakin tuli katsomaan, mitä yläkerrassa oikein tapahtuu.

                                        Ja sitten tuli myös Elias. Johanna alkoi itkemään.
                       

Minun hautauurnani ilmestyi lattialle. Se oli todella kaunista tekoa, kultaisilla reunuksilla koristeltu.

                             Lopulta ympärilleni tuli kirkas valo. Ruumiini hävisi näkyvistä.

                      "Ei, mummi! EI! Et saa kuolla, vielä..." Johanna huusi järkyttyneenä.

               Vielä näkyi himmeää välkehdintää kohdassa, jossa minä olin hetki sitten maannut.

      Muutuin punaiseksi haamuksi. Kurjaa, kun en kuollut luonnollisesti, vaan näin traagisesti. Se oli minun kohtaloni.

 "Voi sinua, Sanelma. Ikävää kun nyt kävi näin. Lähdet mukaani kuitenkin, mutta vien sinut paikkaan josta löydät rakkaasi ja edesmenneet ihmiset", Viikatemies sanoi minulle.
         "Ihanaa, pääsen vihdoinkin lepoon ja näen äidin, Harrin, Roosan, Mikan, kaikki..." minä vastasin.  "Taivaaseen. Luoja teitä kaikkia siunatkoon."

                                                     ********
                     Kaikkitietävä kertoja kertoo:

                                     Kaikki itkivät ja surivat menetettyä ja rakasta Sanelmaa.

                                                   Esa oli aivan järkyttynyt, samoin Bella...

                                    ...ja Tuomas. Muutkin olivat tietysti järkyttyneitä.

                   "T-tuo..." Elias sanoi itkien ja katseli automaattia. Se vietäisiin pois Joutsenlampien talosta lähipäivinä.

                      Viikatemies tosin otti suklaapatukan automaatista, huolimatta äskeisestä.

Seuraavana aamuna oli Sanelmalle järjestetty pienet hautajaiset. Paljon kukkia oli tuotu Sanelman hautauurnan ympärille.

  Emilia itki monta tuntia äitinsä luona. Tämä oli jälleen yksi Joutsenlampien suurimmista suruista.

                                "Voi Esa..." Emilia sanoi ja hän puhkesi itkuun. 
                      "Emilia, ei mitään hätää", Esa sanoi hänelle. "Itke vaan, saat purkaa kaiken minuun."
                 "Esa, s-se... se on minun syytäni. Ei olisi pitänyt ostaa a-automaattia..." 
            "Älä sano noin, rakas! Ei se ole sinun syytäsi. Kukaan ei ole tässä syyllinen, paitsi jos Sanelma..."

                                             Myös Esa puhkesi itkuun. 

             Pitkän surunpurkauksen jälkeen molemmat alkoivat piristyä hieman.
               "Emilia, minulla on sinulle tärkeää asiaa. Oon miettinyt jo jonkin aikaa, että meidän pitäis muuttaa pois täältä. Ollaan näet koettu vähän liikaakin tässä talossa jo", Esa selitti.

                                       Emilia pudisteli päätään, kunnes alkoi puhumaan.

                                   "No, onhan tässä talossa paljon koettu ja tapahtunut, mutta tämä on silti todella tärkeä ja rakas talo meille kaikille", Emilia sanoi. "Ja minne edes kuvittelit meidän muuttavan?"

                                    "Mietitäänpäs... hmm... Bridgeport on liian suuri kaupunki, Twinbrook on liian lähellä, eikä Aurora Skieskaan ole ihan paras mahdollinen paikka. Hetkinen! Miten olisi Isla Paradiso? Se saaristokaupunki? Siellä olisi aina valoisaa ja lämmintä, voisimme muuttaa sinne!"
        "Oletko nyt ihan varma tästä?" Emilia kysyi. "En oikein tiedä, onnistuisiko se..."
               "Luota minuun, kultaseni", Esa sanoi.

                                        Eikä kulunut kauaa, kun Esa jo soitti muuttopalveluihin.
                  "Juu, Isla Paradisoon pitäisi kuusihenkinen perhe muuttaa! Aivan, kiitos hei!"

                           Nyt on aika hyvästellä Sunset Valley ja Kesärannanpiha 15. Hei hei, Joutsenlampien entinen koti!

                                            Joutsenlammet katselivat vielä hetken taloansa. 

Sitten he olivatkin jo matkalla kohti lentokenttää. Kohti uutta elämää. Kohti Isla Paradisoa. Pystyvätkö he ikinä unohtamaan elämänsä vastoinkäymisiä, siitä ei ole varmuutta...

Kiitoksia lukemisesta! Hyvästi rakkaalle Sanelmalle, hän oli tärkeä hahmo tässä tarinassa. ;( Seuraavaksi onkin sitten luvassa Joutsenlampien muutto Isla Paradison kauniille saarille! Näette muun muassa uuden Joutsenlampien perintötalon, kuvankauniita saaria ja upouusia maisemia. Näkemisiin! :D