Osa 38: Viisauden sarvi

Hei taas ja terveisiä Joutsenlammilta! :)

Kuten olette varmasti huomanneet, olen pitänyt tooooooodella pitkän tauon blogien kirjoittamisesta, lukio on vienyt paljon aikaa arjestani. Nyt sain vihdoin osan valmiiksi, ja kesälomakin on alkanut. Jee! :)

Tämä osa on vaihtelun vuoksi kevyempi kuin pari aiempaa osaa, joten nauttikaa! Lukuiloa kaikille toivottaa Sims3Pelaaja! :)

Oona Joutsenlampi kertoo:

Viulunsoitto on yksi lempiharrastuksistani, kuten muillakin instrumenteilla soittaminen. Se auttaa minua pakenemaan kielteisiä ajatuksia ja arkielämän ikävyyksiä. Varsinkin äidin kuoleman jälkeen aloin sulkeutua entistä useammin huoneeseeni, kaipasin omaa rauhaa. Se tuntui niin ikävältä, että en pysty edes selittää sitä.

Syntymäpäiväni oli kaksi viikkoa sitten, ja nyt olen vihdoin 18, eli täysi-ikäinen nainen. Sen kunniaksi päätin muuttaa pukeutumis- ja hiustyyliäni nykyaikaisemmaksi. 

Elämässäni oli alkanut uusi vaihe, ja olin siitä erittäin innoissani, mutta myös jännittynyt. Äitini kuolema vaikutti meidän perheeseemme niin voimakkaasti, että emme voineet puhua siitä kovin usein. Se johtui tietysti siitä, että äidin murhaaja on edelleen karkuteillä, eikä häntä niin helpolla jäljitetä. Tosin poliisi sanoi, että he ensin tutkivat asiaa ja myöhemmin pitäisimme kokouksen kaupungintalolla, jonka avulla selvitettäisiin asiaa vieläkin tarkemmin. Tappaja voi olla missä tahansa juuri nyt, mutta ei kuitenkaan enää meitä vastapäätä sijaitsevassa talossa. Siitä on kulunut puolitoista vuotta. Itse ainakin olen täysin varma, että se mies joka asui naapuritalossamme, murhasi äitini. Kuka muu olisi voinut tehdä sen? 

"Isä...minua pelottaa", sanoin isälleni totuuden. 

"Mikä sinua pelottaa, rakas tyttöni?" isä kysyi lempeään sävyyn.

"Lähtö...lähtö yliopistolle. Pelkään että se...että se murhaaja tulee sinne ja..." en pystynyt jatkamaan.

"Voi rakas! Minä vannon ettei hän tule sinne! SimCityn yliopistoalueellahan on turvatarkastus mahdollisten pahantekijöiden varalta!" isä rauhoitti. "Minä lupaan, ettei sinulle tapahdu mitään pahaa!" 

Antti, teini-ikäinen pikkuveljeni, tahtoi olla usein rauhassa omassa huoneessaan. Hän ei kuitenkaan ollut epäkohtelias minua ja muita kohtaan, vaan hyvin ystävällinen.

"Kuule Oona, usko minua, kaikki tulee sujumaan hyvin. Minä lupaan", isä sanoi.

Minun piti kai vain uskoa isääni, ja pienen toiveikkuuden varassa soitin SimCityn yliopistoon ja varasin sieltä tarvittavan opiskeluajan itselleni. 

Testasin omat vahvuuteni yliopistoa varten ennen "muuttoauton" tuloa. Jos hyvin käy, voisin saada jopa apurahaa, mutta se voisi riippua siitä, kävisinkö yliopistotalolla pyytämässä sellaista.

Olin pakannut laukkuni, mikä oli jo ulkona vierelläni, kun huomasin auton saapuvan.

"Nyt olisi aika heittää hyvästit hetkeksi perheelle. Toivottavasti äitini tuolla jossain tulee olemaan ylpeä minusta", ajattelin mielessäni kun auto lähti kohti SimCityn yliopistoa. 

Kului neljä tuntia, kunnes auto oli perillä SimCityn yliopistoalueella. Huomasin, että kampusalueelle ei ollut satanut lunta ollenkaan, ainakaan toistaiseksi. Kävelin osakuntataloon, jossa viettäisin koko loppuelämäni...no luulitteko todella niin? 

Asuntola näytti melko isolta, ja sitä se kyllä olikin. Odotin innolla tulevia haasteita, mutta silti mieltäni vaivasi yksi asia: pelko siitä, että äidin murhannut henkilö löytäisi minut yliopistolta ja tappaisi minutkin. Vaikka isäni oli sanonut monta kertaa, ettei minun tarvitse pelätä sellaista, silti ajatus nousi mieleeni turhankin usein. 

Kun olin purkanut matkalaukkuni yläkerran huoneeseen, jossa nukun, menin alakertaan tutustumaan uusiin kämppäkavereihini. 

"Moi! Mä oon uusi täällä, en ole koskaan käynyt SimCityn yliopistossa ennen", sanoin nuorelle miehelle, jota en vielä tuntenut. "Ja ai niin, nimeni on Oona Joutsenlampi." 

"Hauska tutustua Oona, mä olen Elias Parkkinen", mies esittäytyi. "Hetkinen..."

Sillä hetkellä jokin sai henkeni hetkeksi salpautumaan. Nimi kuulosti jotenkin tutun oloiselta...

"Tuota noin...oli hauska tavata, Elias. Minun pitää nyt mennä", sanoin kiireisen kuuloisena. 

"Odota! Miksei juteltaisi hetkisen?" Elias kysyi ikään kuin hän tuntisi minut jotenkin. 

"Hei, mulla ei ole nyt aikaa. Ehkä myöhemmin!" sanoin jo hermostuneena ja pääsin tilanteesta viime hetkellä pois, kun joku Eliaksen tutuista huusi häntä.

"Tämä ei jää tähän, Oona", Elias sanoi epäilyttävästi. 

Pyöräilin tutustumistilaisuuteen Sims-yliopistoon. Ilma oli melko lämmin, joten en tarvinnut mitään paksua talvitakkia. Yliopistoalue ei ole kovinkaan lähellä Appaloosa Plainsia, kotiseutuani, joten sen vuoksi siellä ehkä onkin hieman erilainen ilma kuin Appaloosa Plainsissa.

Yliopiston maskotti, laama, esitteli meille koulun opiskelutiloja. Tai siis laamapukuun pukeutunut nainen.

"Ja tässä näette meidän ATK-luokan. Eikö olekin tyylikästä?"

Kun esittely oli ohi, saimme viettää rauhassa aikaamme opiskelijoiden kerhotiloissa. Pelasin eräänlaista kiekkopeliä yksin jonkin aikaa, kunnes eräs poika liittyi seuraani. Tosin hän ei sanonut montakaan sanaa. Emme olleet sen jälkeen enää mitenkään yhteydessä toisiimme, eihän kaikista tule hyviä ystäviä.

Pelasin kiekkopelin jälkeen arcadepeliä seurassani tummahiuksinen mies. Hän vaikutti nauttivan pelaamisesta, mutta itseäni ei varsinaisesti kiinnostanut arcadepelit.

Illalla siirryin takaisin asuntolaan, mikä ei ollut kovinkaan täynnä asukkaita. Monet olivat yliopistoalueen iltakerhoissa- tai -tunneilla. 

Tapasin uuden opiskelijan, joka oli vasta tullut SimCityn yliopistoon, tosin samana päivänä kuin minä.
"Hei, tervetuloa tänne opiskelumaailmaan", sanoin naurahtaen pojalle.
"Hei vaan, kuka oletkin", poika vastasi nauraen.

"Oi, unohdin kertoa nimeni. Olen Oona Joutsenlampi, ja olen ollut täällä vasta vähän aikaa. Milloin sinä tulit ja mikä nimesi on?"

"Olen Karri Koskela, ja tulin tänne parisen tuntia sitten" poika kertoi minulle. Hänen äänensä oli varsin rauhallinen, ja tunsin jotain voimakasta kiinnostusta hänen ääntä kohtaan.

"Öh, minäpä tästä taidan mennä nukkumaan, on ollut pitkä päivä ja vielä tulee lisää pitkiä opiskelupäiviä", sanoin huokaisten.
"Niin minäkin. Oli muuten todella mukava tutustua sinuun, jutellaan vaikka huomenna lisää", Karri sanoi. Toivotimme toisillemme vielä hyvää yötä ennen kuin menimme molemmat nukkumaan omiin huoneisiimme.

Olin niin väsynyt, että nukahdin lähes heti kun menin sängylle makaamaan peiton alle. Oli todellakin ollut pitkä päivä. Ajattelin Karria, yliopistoon tuloa ja perhettäni. Olisikohan isäni ylpeä minusta, jos saisin valmistumistodistuksen yliopistosta, saati äitini...kunpa hän eläisi vieläkin.

EKSTRAKUVA:

Milli-hevosen haamu kävi entisessä kotipaikassaan, eli Joutsenlampien tontilla sijaitsevassa tallissa. Tämä kuva ei sopinut yhteenkään kohtaan tässä osassa, joten päätin laittaa sen ekstrakuvaksi. 

Seuraava osa on tulossa pian! Oonan seikkailut yliopistossa jatkuvat. Kommentit ovat tervetulleita, kiitos kaikille osan lukeneille! :)

-Sims3Pelaaja