Osa 32: Paluu tulevaisuuteen

Hei taas kaikki!
Anteeksi kun kesti jonkin aikaa tämän osan julkaisemisessa (:D). Osassa saattaa olla joissain kohdissa teksti tökkivää ja vähäistä, mutta toivottavasti se ei teitä paljon haittaa. Halusin julkaista osan sittenkin kokonaisena ja niin on hyvä.
Lukuiloa kaikille toivottaa Sims3Pelaaja!

Nekku, kuinka suloinen tuo koira oikein olikaan! Hän oli muuttanut Joutsenlampien taloon jo jonkin aikaa sitten.
 

Annoin hänen nuuhkaista kättäni. Olen nimittäin kuullut, että koirilla on erittäin tarkka hajuaisti. Ties mitä Nekku haistoi kädessäni...

Harjasin lopuksi koiran turkin. Nekusta ei tosin paljoa karvaa lähtenyt, sillä hän oli niin pienikokoinen koira.

Matti soitti lemmikkien adoptointikeskukseen ja ilmoitti, että meiltä saa hakea yhden lemmikin pois. Kuka se mahtoi olla?

      Hessu, pieni kissanpentu, ei tiennyt mitä pian tapahtuisi. Se vain makasi tyytyväisenä pedillään.

Voi meidän Matti-parkaa. Aina joku kakara juoksuttamassa häntä. Tällä kertaa Teemu-niminen poika...

"No uppista! Onko nyt parempi, poikaseni?" Matti sanoi Teemulle nostettuaan hänet kehdosta.
"Ijjoo", Teemu yritti sanoa ´joo´.



Pihallemme ilmestyi hetken kuluttua sosiaalivirkailijalta näyttävä nainen. Tai no, hän oli sosiaalivirkailija. Hän ei pelkästään huolehtinut lapsista, vaan myös eläimistä.



Pikkuinen Hessu-kissa kannettiin pihalle. Sosiaalivirkailija kantoi hänet. Hän tietysti tervehti meitä ensiksi, ja varmisti että haluamme antaa lemmikin pois. Kissa varmaan ihmetteli, miksi hän ei saa enää maata turvallisessa ja lämpöisessä pedissään.



No, toivottavasti kissa saisi hyvän kodin. Ja ehkä myös hyvä omistaja olisi paikallaan...

Teemulla oli nälkä, joten hänet kannettiin syöttötuoliin. Isä antoi hänelle vähän ruokaa, perunasosetta. Muistan lukeneeni Me Äidit - lehdestä, kuinka yksi äiti kertoi pojastaan, joka inhosi perunasosetta.

Donald-kisulla oli kynsien teroitusaika. Olen onnellinen siitä, että se ei raapinut sentään olohuoneen sohvaa tai makkarin lakanoita...



Hetken päästä oli Teemu syönyt ruokansa, ja Matti-isukki nosti hänet syliinsä. Pojalta pääsi pikku röyhy.

Minun upea autoni oli tallissa odottamassa sitä hetkeä, jolloin pääsisi kruisailemaan. Ja kovaa.

Milli-hevonen on niin rakas hevonen meille. Onneksi hän voi hyvin. <3

Tältä näyttää paranneltu hotellini. Joutsenlampien ikioma hotelli. Eihän se mikään luksushotelli ole, mutta kyllä siellä käydä voi.



Lapset olivat menneet jo nukkumaan, ja vanhemmille jäi aikaa toisilleen. Menimme sänkyyn rentoutumaan.



Pidimme hauskaa peiton alla. Meillä oli todella nautinnollinen hetki yhdessä, kunpa vain meillä olisi enemmän yhteistä aikaa. No, ei voi mitään, lastenhoito vie aikansa. Katsotaan sitten, kun taaperot kasvavat hieman isommiksi...



Nukuimme kuin tukit sinä yönä. Emme vain aavistaneet, mitä sinä yönä vielä tapahtuisi...



Tämä tapahtui. Niko lähti kehdosta alas, ja suuntasi kohti käytävää. En ymmärrä, miten hän noin pystyi tekemään, onhan siinä kehdossa korkea suojakaide. Mutta joka tapauksessa on hyvä, ettei hänelle käynyt kuinkaan.



Niko tahtoi vain leikkiä nukellaan. Ehkä hän ei saanut unta. Vauvat ja taaperot ovat mielestäni todella inhimillisiä, niin viattomia ja niin huolettomia. Voi kunpa lapsillemme ei tapahtuisi kuinkaan tulevaisuudessakaan. Minä rakastan lapsiamme yli kaiken, ja uskon että Matti rakastaa samoin.



Heräsin, kun kuulin taaperon jokeltelua, ja tulin katsomaan karannutta taaperoa.
"Voi sinua, pikku karkulainen", sanoin nostaessani Nikoa unisena. "Hyvä että leikit siinä vain nukellasi, etkä lähtenyt yhtään pidemmälle tästä käytävästä."
Vein taaperon kehtoonsa takaisin, ja kuiskasin tämän korvaan ´hyvää yötä´. Kuullessaan äidin hiljaiset sanat, tämä nukahti lähes heti. Niin vahva se äidin vaikutus lapseen vain on.



"Niko meinasi karata... tai siis luulin, että hän karkasi. Mutta hän taapersikin vain käytävälle leikkimään nukellaan", kerroin miehelleni.



"Mitenköhän hän pääsi kaiteen yli? Onneksi hänelle ei sattunut kuinkaan", Matti mietiskeli.



"Niin, olisihan siinä voinut pahemminkin käydä", totesin huokaisten.

"Olet loistava äiti, Johanna", Matti sanoi ja kumartui antamaan suudelman.
"Niin, ja sinä loistava isä, Matti", sanoin ja vastasin mieheni suudelmaan.
Suudelma oli intohimoinen ja herkkä. Herkkä kuin ruusun terälehden kosketus maahan.



Aamulla Matti puki vaatteet päälleen. Hän oli menossa asioille kaupunkiin.



Matti meni taksiveneellä kohti Isla Paradison suurta keskustaa. Merivesi oli kirkasta ja turkoosia niin kuin aina ennenkin.



Matti meni ruokakauppaan, ja hän päätti ostaa lottokupongin minulle ja hänelle yhteiseksi. Toivottavasti voittaisimme jättipotin, se olisi todella hyödyllinen tällä hetkellä. Nyt meillä ei ole paljoa varaa tuhlata kaiken maailman turhuuksiin, vaan on aloitettava säästölinja.



Teemu huusi lastenhuoneessa kovalla äänellä. Hän halusi päästä alas. Onneksi hän ei itse päättänyt laskeutua korkealta kaiteelta lattialle. En kyllä vieläkään tajua, miten Niko pääsi kehdostaan alas.



"Onko nyt parempi, kultapoikani?" kysyin Teemulta hymyillen.
"Ijoo", Teemu yritti jälleen sanoa ´joo´. Mielestäni hän kyllä sanoi joo.



Hetken päästä Matti tuli kauppareissultaan ja tuli kertomaan minulle lottokupongista, jonka hän oli ostanut.
"Toivottavasti me voitetaan jotain siitä kupongista, kun ei melkein ikinä voiteta mitään", Matti sanoi.
"Niin, mutta eihän me lototakaan ikinä", nauroin Matin lausunnolle.



"Hei, minä tiedän! Mennään tulevaisuuteen pihalla olevasta aikaportista! Siellä me voimme yrittää selvittää seuraavat lottonumerot!" mieleeni juolahti idea.
"E-en oikein tiedä, Johanna... ja miten niin tulevaisuuteen? Pah! Eihän sinne pääse millään!" Matti kiemurteli vastaan.
"Kylläpäs pääsee! Luota nyt minuun! Tule katsomaan ulos jollet usko!" yritin suostutella häntä.
"No hyvä on sitten. Näytä minulle se aikaportti mistä puhuitkin", Matti suostui.




"Jes! Me lähdemme yhdessä tulevaisuuteen!" huudahdin onnellisena ja hyppäsin hänen syliinsä.



"Nyt vasta tajuan, kuinka heikko olen", Matti totesi hetken kuluttua.
"Et kai tarkoita, että olen painava, vai?" kysyin hetkellisesti hermostuneena.
"En todellakaan! Tarkoitin vain, että en jaksa kantaa aikuisia ihmisiä", Matti sanoi ja naurahti.
Minä nauroin myös Matin tokaisulle.

Meidän ei tarvinnut palkata lapsenvahtia siksi aikaa, kun lähdimme pois, koska aika pysähtyy kun matkustaa tulevaisuuteen. Niin minä ainakin muistan...

"Oletko valmis, Matti? Minähän puhuin totta! Tässä on se aikaportaali josta puhuin", sanoin Matille ennen kuin astuin portin sisään. "Tule perässäni!"
Matti oli hämmästynyt näkemästään. Mutta onneksi hän kokosi itsensä ja tuli kuin tulikin perässäni.

Ja niin me olimme saapuneet Oasis Landingiin, upeaan tulevaisuuden kaupunkiin. Matti ihmetteli hetken näkemäänsä.

Näin upea maailma avautui nähtäväksemme. Oasis Landing oli hyvin kaunis ja ekologinen kaupunki, jossa vallitsi harmonia eli tasapaino. Minähän sanoin, että tulisin käymään vielä täällä uudestaan, ehkä jopa useammankin kerran. Ja nyt myös mieheni sai kokea futuristisen aikamatkailun tunteen.

Heitimme ylämoron.
"Me teimme sen! Nyt ollaan tulevaisuudessa, Mattiseni", sanoin innoissani.
"Niin ollaankin, Johanna-rakkaani", Matti nyökkäsi naurahtaen.

"Et vielä varmaan tiedä, millainen kulttuuri täällä tulevaisuudessa on", totesin Matille.
"Ai millainen kulttuuri vai?" Matti kysyi.
"Niin, täällä esimerkiksi on plumbotteja, tulevaisuuden humanoidirobotteja", aloitin innoissani.
"Mikä on humanoidirobotti?" Matti kysyi ymmällään. Minua nauratti Matin tietämättömyys, tai sitten hän vain esitti tietämätöntä.
"No ne ovat ihmisen kaltaisia robotteja, joilla on tunteet ja tietyt tarpeetkin, tosin erilaiset", selitin mahdollisimman lyhyesti.
"Lisäksi täällä on mahdollisille turisteille, meidän tapauksessa aikamatkailijoille, oma tukikohta, jossa voimme asua. Se on itse asiassa meidän alapuolellamme! Tai sitten voimme muuttaa ikiomaan kotiin täällä", jatkoin puhettani. "Täällä on myös ostoskeskus, josta voi ostaa kaikenlaisia tulevaisuuden tavaroita. Minä ostin täältä vaikka mitä huonekaluja, elektroniikkaa ja sen auton".
"Ai minkä auton?" Matti kysyi. "Et sä ole kertonut mulle mistään autosta!"
"Anteeksi", sanoin hymyillen. "Se on sellainen oranssi tila-auto. Ja se leijuu tien päällä!"
"Leijuuko vai?" Matti hämmästyi. "Vau! Sehän on mahtavaa!"

"Ja ai niin, yksi juttu vielä: täällä on mahdollista mennä töihin, esimerkiksi tähtitieteilijäksi tai joksikin bottien rakentajaksi. En muista enää, mikä se oli, mutta kuitenkin jokin plumbotteihin liittyvä työura", päätin turistiopaspuheeni.
"Mä haluaisin mennä sille tähtitieteilijän työuralle", Matti sanoi kiinnostuneena.

Menimme alakerrassa olevaan tukikohtaan, ja tapasimme muitakin ihmisiä siellä. He näyttivät futuristisilta. Pidin todella paljon tukikohdan pelkistetystä tyylistä; joka paikassa oli ihanan puhdasta ja kirkasta.

Matti päätti käydä vielä samana yönä Oasis Landingin kirjakaupassa. Tulevaisuudessa useimmat kaupat ovat auki aamusta iltaan, mutta eivät ihan kaikki. Myöskään kaikki ravintolat eivät ole auki yöhön asti.

Sen jälkeen hän meni vielä kaupungintalolle katsomaan seuraavat lottonumerot. Ehkä voisimme kerrankin voittaa jättipotin...

Kun Matti tuli kaupungintalosta ulos, hän meni lukemaan kirjakaupasta ostamaansa kirjaa. Se oli digitaalinen, mutta helppolukuinen kirja.

Kaiken tämän lisäksi Matti oli päättänyt järjestää pienellä budjetilla (100 simoleonia) digitulituksen kaupungintalon viereen. Ikävä kyllä kukaan ei todistettavasti ollut paikalla ihailemassa sitä.

Aika tylsän näköinen ilotulitus, saisi olla paljon isompi ja koreampi. Mutta, kyllä tuokin menettelee. En tiedä, oliko Matti näkemässä sitä, mutta eipä minua paljoa kiinnosta. Tarkoitan, ettei minun tarvitse tietää kaikkea mitä Matti tekee...äh, olen huono selittämään. Seuraavaan tilanteeseen!

Tukikohdassa oli suuri ilouutinen: eräs nainen tuli raskaaksi! Ja se nainen oli Johanna Joutsenlampi! Aika omituista, että tulin raskaaksi juuri tulevaisuudessa. Mutta ei hätiä mitiä! Toivottavasti vauva syntyy terveenä ja elossa.

Matti päätti käydä vielä syömässä yöllistä (keksin niin sanotun uuden synonyymin illalliselle) ulkoilmaravintolassa. Hän piti ruoastaan kovasti, vaikka hieman ihmettelikin ravintolan tiskillä olevaa plumbottia.

Tämä ahkera plumbotti oli töissä tässä ulkoilmaravintolassa. Se oli ohjelmoitu tekemään niin, koska sillä oli tietyt piirresirut jotka ohjasivat robotin käytöstä halutulla tavalla.

Nukahdin siihen moderniin sänkyyn (pidin sitä itse enemmän unikoneena, se oli niin erilainen meidän sängyistä), joka oli yhdessä tukikohdan monista huoneista. Sain hyvin unen päästä kiinni, koska sängyssä oleva "sädekehä" suojeli minua. Tunsin oloni turvalliseksi siinä maatessani. Oli sopivan lämmintä ja samalla myös raikasta.

Voi sitä meidän Mattia! Hän meni vielä aamuyöllä tutkimuskeskukseen, jossa sijaitsi myös tähtitieteilijöiden observatorio. Hän sai kuin saikin sieltä töitä, tosin siellä ei ollut ihmispomoa, vaan plumbotti omassa toimistossaan. Onneksi siellä oli kuitenkin myös ihan oikeita ihmisiä töissä.

Matti tuli leijuvalla taksilla tukikohtaamme. Kello oli puoli neljä aamulla. Hyvä kun hän tuli sentään vielä, ennen kuin aamu alkoi sarastaa. Tosin ei hänellä olisi mitään vaaraa auringonvalon takia, ei Matti sentään mikään vampyyri ole!

Matti hiipi hiljaa viereeni nukkumaan. Tämä unikone oli kahdelle henkilölle sopiva. Oli uskomatonta, kuinka euforinen olo siinä tuli köllötellessä, vaikka ihmisen ei pitäisi olla tietoinen asioista keskellä unta.

Seuraavana aamuna olin mitä parhaimmalla tuulella. Nukuin viime yönä sikeästi ja oloni oli ihanan rento, mutta virkeä. Päätin lähteä kaupungille tuulettumaan. Nyt oli nimittäin minun vuoroni käydä stadilla, olihan Matti niin pitkään eilen illalla siellä.

Menopelinäni oli se leijuva skootteri, jonka ostin kun olin viimeksi Oasis Landingissä olevassa ostoskeskuksessa.

Kävin kirjakaupassa ja lennätin mukanani ollutta leijaa. Olin aika lapsenmielinen, kun tein näin, mutta minusta leijan lennättäminen on hauskaa ajanvietettä.

Matilla oli ensimmäinen työpäivä lähtenyt käyntiin. Saa nähdä, tuleeko hänestä kuuluisa tähtitieteilijä Oasis Landingissa vai painuuko hän pohjamutaan. Veikkaan ikävä kyllä toista vaihtoehtoa...

Havaitsin jälleen erikoisia ihmisiä ja varsinkin niitä plumbotteja. Tuntui siltä, että suurin osa Oasis Landingin asukkaista oli plumbotteja (jos niitä lasketaan asukkaiksi). Tämä plumbotti näyttää aika paljon siltä Tähtien ja simien sodan eräältä sotarobotilta.

Kävin Oasis Landingin sairaalassa tutustumassa. Hankin terveysneuvoja raskauteni takia. En tajunnutkaan, että täällä on sairaala! No nyt se selvisi minulle. Miten muka tulevaisuuden ihmiset kestäisivät synnyttää kotona niin kuin ennen vanhaan tehtiin...

Matti söi sillä aikaa kurpitsapiirakkaa tukikohdassa. Hän se vasta oli omituinen syömäkone, kun ei kerran lihonnut lainkaan, vaan pysyi tuollaisena hoikkana miehenä.

Matthew Mango, älä tee noin! Tuo on todella noloa. Tuokin nainen vain toljottaa siinä sinua kun torkut vain täysillä!

Näyttääkö tämä mies tutulta? Muistatteko hänet viime osasta? Jos ette, niin hän on Akia Ajaaktam, tulevaisuuden aikamatkaaja ja matkaopas.

Lähdin tulemaan takaisin kohti "kotia" alkuillasta. Kello oli varttia vaille viisi, ja silti minua väsytti kuin vanhaa mummoa.

Nukuin myös sinä yönä todella hyvin ja sikeästi. Matti ei tosin nukkunut sinä yönä vieressäni, koska hän nukkui... sohvalla.

Jos ette muista viime osasta, miltä se tukikohta oikein näytti, nii tältä se näytti. Iso rakennus, melkein kuin hotelli, paitsi ilman yöpymiskustannuksia ja porealtaita.

Matti peseytyi tällaisessa erikoisessa aaltosuihkussa, joka tosin oli paljon parempi kuin meidän ajan vesisuihku. Minäkin kävin juuri edellisenä iltana samassa aaltosuihkussa kuin Matti.

Matti käytti tällaista erikoista mutta hienoa holografista tietokonetta pelaamiseen. Meilläkin oli muistaakseni kotona samanlainen, ostinhan minä sellaisen viimeksi kun kävin täällä.

Seuraavana aamuna söin pyöreän pullan näköistä, herkullista aamupalaa. En tiennyt sen nimeä, mutta kutsuin sitä "holopullaksi". Minusta se oli hauska nimitys omituiselle herkulle.

Menin maalaamaan surkeilla maalaustaidoillani surkean näköistä maalausta, tosin se ei ollut ihan tavallinen maalaus: se oli holografinen maalaus, kuten myös telinekin. Pidin todella paljon taikasauvan näköisestä siveltimestä sekä sateenkaaren näköisestä väripaletista.

Akia Ajaaktam soitti tulevaisuuden laserrytmikoneella. Se oli sen ajan suosituin ja yleisin soitin. Tosin Akian soittotaidot olivat vielä hieman ruosteessa...

Menin tällä erikoisella hissillä ylhäältä alas. Se jos mikä oli upea keksintö. Kuka tietää, jos vaikka jokin tulevaisuuden Joutsenlampi olisi keksinyt sen?

Kävin taas kaupungilla ihmisten ja plumbottien ilmoilla. Tapasin sen saman plumbotin, joka toimi siivoajana tukikohdassamme. Hän oli ystävällinen robotti.

Kruisailin skootterilla ympäri Oasis Landingiä. Mutta en sentään niin lujaa, että vauva olisi jotenkin vahingoittunut. Enhän minä mikään hullu äiti ole...

Kävelin kohti uimarantaa. Ainoa asia, mikä minua harmitti, oli se, etten ollut tarpeeksi mieheni kanssa tutkimassa kaupunkia. Ehkä meidän pitäisi tulla vielä kerran Oasis Landingiin, ja otettaisiin vaikka lapset mukaan. Sitten, kun he ovat vähän isompia...

Kun astuin jalallani veteen, se tuntui sopivan lämpimältä ja raikkaalta ihoa vasten. En ollut käynyt ainakaan kuukauteen uimassa, mutta nyt oli sopiva hetki tehdä niin.

Näin, kun Aurinko laski Oasis Landingin yläpuolella pikkuhiljaa alemmas, ja alemmas. Se oli upea näky.

Lopulta tuli iltahämärä ja sain tarpeekseni uinnista. Ei sillä, etten pitäisi uimisesta, olin vain väsynyt uituani auringonlaskuun saakka.

Nousin vedestä ja menin vaihtamaan vaatteet lähellä olevaan pukukoppiin. Senkin olin huomannut ihan itse.

Kun olin kuivannut itseni ja pukenut vaatteet päälleni, minulle tuli voimakkaita supistuksia. Synnytys oli alkamaisillaan. Soitin itselleni taksin yrittäen samalla hengittää mahdollisimman rauhallisesti.

Taksi tuli noin viiden minuutin kuluttua. Kerroin tietysti, missä kohtaa olin sillä hetkellä. Olin jotenkin silti onnellinen, koska tiesin olevani turvassa Oasis Landingissä. Tämä oli niin mukava paikka, ettei sitä parempaa voisi toivoa... tai niin ainakin ajattelin.

Lopulta taksi pysähtyi sairaalan merkin eteen. Kuski auttoi minua nousemaan ylös auton penkiltä, siltä varalta ettei mitään vakavaa olisi tapahtunut.

Hetken aikaa kului sairaalassa, kun minut vietiin synnytysosastolle. Minulla oli voimakkaita supistuksia, koska lapsivesi oli tullut jo jonkin aikaa sitten ja synnytys oli alkamaisillaan.

Tunti siinä kului, kun jännitys tiivistyi, ja lopulta tuli huippukohta: synnytin suloisen poikavauvan. Hänen nimeksi tuli Aleksi Joutsenlampi. Uskoin, että Matti hyväksyisi nimen pojalleen.

Ja niin lähti äiti ja pikku poika leijuvalla taksilla kohti valtavaa rakennusta, jota kutsuttiin tukikohdaksi. Hieno juonenkäänne, eikö olekin? :)

Sillä aikaa Matti torkkui tukikohdassa, mutta ei sohvalla, vaan tällä kertaa unikoneessa. Hän oli varsin unelias mies...

Mutta kuullessaan jalkojen töminää hän heräsi. Ajatelkaa, jos sinun isäsi olisi vain nukkunut, kun sinä tulit äitisi sylissä kotiin. Olisiko se muka hyvä tapa toivottaa vauva tervetulleeksi maailmaan...

Matti huusi minulle tunnistaessaan jalkojen ääneni. Hän käski minua tulemaan ylös katolle.

"Voi! Oletpa sinä söpö poika! Mikä hänen nimensä on?" Matti ihasteli vauvaa sylissään.
"Aleksi Joutsenlampi", sanoin ylpeänä. "Kelpaako nimi sinulle?"

"Aleksi Joutsenlampi...hmm...kyllä se minulle kelpaa", Matti sanoi ja syleili samalla poikavauvaa hellästi.

"Me olemme olleet melko pitkään täällä Oasis Landingissä", totesin Matille. "Lähtisimmekö kotiin vihdoinkin?"
"Mikä ettei, on täällä kyllä silti tosi mukavaa ollut", Matti sanoi ja nyökytti päätään.

Aikaportaali avautui jälleen, ja astuimme sen sisälle, tällä kertaa vauva ja uudet digikirjat mukanamme. Uudet seikkailut odottanevat taas pian...

Tässä tämä osa sitten oli! Koska peruutin seuraavan alkuperäisen osan, kerron miten lotossa kävi: he voittivat molemmat lotossa isot rahasummat. :)

Seuraavassa osassa kerrotaan, miten Joutsenlammilla sujuu monta vuotta eteenpäin. 

Kommenttia, kiitos! :D

EKSTRAKUVA:

Tällainen maisemakuva Oasis Landingistä. Halusin ottaa sen pois tästä osasta, koska arvelin että osasta tulisi liian pitkä. Otin muuten enemmänkin kuvia pois, halusin osasta selkeämmän kokonaisuuden.