Hei taas kaikki lukijat! Nyt on jälleen uuden osan aika. Tällä kertaa osa ei sisällä mitään jännittäviä tapahtumia, vaan iloisia aiheita ja kesän kunniaksi Joutsenlammet juhlivat... mutta en kerro vielä miten. Se selviää lukemalla tietenkin!
Oli kaunis kesäinen päivä, ja Sanelma heitteli Elisalle frisbeetä.
Sitten hän päätti hoitaa hieman bisnesasioita.
Sanelma nimittäin osti erään kaupungin omistaman tontin...
...uimarannan. Sinne tuli uusi uima-allas, jäätötterökone sekä kokko, joka oli erityistä Joutsenlampien sukujuhlaa varten. Kokkobileet siis!
Sanelma kutsui kaikki Joutsenlampien sukuun kuuluvat jäsenet (paitsi Jaden, hän oli eronnut jo Sebastianista :( ), vaikka paikalla oli toki muitakin.
Vieraat katselivat kiinnostuneina, kun Sanelma laittoi lisää puita kokkoon.
Alkoi tulla ilta, mutta onneksi kaikki olivat vielä pirteitä.
Sanelma tervehti veljeään, Kaarloa.
"Hei Kaarlo-veli, mitä kuuluu?"
"Ihan hyvää, kiitos vaan kysymästä. Entä sinulle?" Kaarlo kysyi samoin.
"Hyvää minullekin kuuluu. Kyllä tässä alkaa kuitenkin jo ikä painaa. Meillä on ollut silti aikamoisia juttuja kotipuolella, mutta en tahdo nyt pilata meidän juhlatunnelmaa", Sanelma selitti.
"Halusin tehdä yhteisen sukujuhlan, koska ei ollut mitään muutakaan", Sanelma totesi.
Alina Joutsenlampi, Sebastianin tytär, oli todella kaunis nuori nainen.
Sebastian alkoi jutella Sanelman kanssa.
"Sisko, miltä tuntuu olla mummi?" hän kysyi.
"Kivalta", Sanelma vastasi.
"Sebu, mitä Jadelle kuuluu?"
"En tiedä, emme ole enää yhdessä. Hän petti minut, toisen miehen kanssa. Siksi me erosimme", Sebastian selitti.
Sanelma hämmentyi.
"Älähän nyt, Sanelma. Ihmiset eroaa, ja sinun on vain hyväksyttävä se."
"Mutta veli, minusta se ei ole kovin mukava asia...." Sanelma sanoi, mutta Sebastian keskeytti.
"Ei minustakaan. Tuskin se kenenkään mielestä niin mukavalta tuntuu."
Emilia oli myöskin tullut juhliin, Eetu sylissään.
Sanelma kertoi jännittäviä tarinoita veljilleen. Ne ovat kuitenkin niin jännittäviä, etteivät ne sovi lukijoille; tätä saattaa lukea nuoremmatkin ihmiset! ;D
Sanelma huomasi, että kokko oli sammumassa. Niinpä hän sytytti sen uudestaan...
...ja tällä kertaa se oli valtavan kokoinen, sellainen kuin juhannuskokon* kuuluu olla!
(*Jos ette tienneet, tämä osa kuvaa juuri juhannusta! Vaikka ei ole juhannus vielä niin lähellä, silti olen valmistautunut seuraavan osan myöhäiseen ilmestymiseen! ;D)
Alina, Sanelma ja Sebastian menivät syömään eväskorin antimia.
"Onko kivaa olla täällä, koko suku koolla?" Sanelma kysyi molemmilta.
"Joo", Alina ja Sebastian sanoivat yhdessä.
Sitten Sanelma nousi seisomaan.
"Sebu, saisinko ottaa sinusta DNA-näytteen tiedetutkimuksiani varten?" Sanelma kysyi häneltä.
"No saat, kunhan se on vain turvallista", Sebastian vastasi.
"Tietysti on", Sanelma sanoi.
Sanelma otti esiin erikoisen laitteen.
Se kiersi koko Sebastianin kehon läpi, päästä jalkoihin.
"Kiitos Sebu, olet ystävällinen. Tiede kiittää sinua", Sanelma sanoi.
"Kiitos kuuluu sinulle, rakas siskoni", Sebastian vastasi.
Sanelma ja Sebastian tuijottivat toisiaan; he muistelivat kaikkia yhteisiä lapsuuden leikkejään. Uskomatonta, että he ovat jo vanhuksia! Niin se aika vaan rientää... xD
Se joi mielellään vettä rannalla sijaitsevasta merestä. Mutta miksei sitä haitannut veden korkea suolapitoisuus? ;D
Jäätötterökone odotti kuumuudessa voihkivia käyttäjiään.
Mutta kappas, Emilia oli juuri sellainen! Hän teki itselleen herkullisen jäätötterön.
Sitten hän istui tuoliin syömään sitä.
"Oletkos sinä Elina Joutsenlampi, veljeni tytär?" Sanelma kysyi.
"Olen. Kuinka niin?" Elina kysyi.
"Ei kun alan vain olla niin vanha, että meinaa unohtaa kuka kukin on. Sukumme on niin iso", Sanelma selitti.
Sanelma suostutteli Elinan suutelemaan ventovierasta miestä juhlatunnelman piristämiseksi. Yritys epäonnistui, mutta siitä ei seurannut oikeastaan mitään. xD
Sampo, Emilia, Esa ja Eetu näkyvät kuvassa. Kuvassa näkyy myös vampyyrin nopea juoksu.
Esa laittoi kokkoon hieman potkua lisäämällä jotain yrttejä siihen.
Lopulta aamu alkoi sarastaa. Kumma kyllä, miten Eetu-taapero jaksoi valvoa koko yön? :D
Kaikki vieraat olivat lähteneet aamun alkaessa sarastaa.
Kotona olivat Elisa ja Johanna ruokapöydän ääressä. He söivät limettipiirakkaa aamupalaksi.
Emilia opetti Eetua puhumaan.
"Sano koira", Emilia sanoi.
"Koi..." Eetu sanoi, muttei osannut lausua sanaa loppuun.
R-kirjain oli vielä vaikea Eetulle. (Onko muuten teillä ollut lapsena vaikea lausua ärrää, minulle oli ainakin! :D)
"Äiti, olet paras tuntemani ihminen maailmassa", Tuomas sanoi Emilia-äidilleen.
"Oi kiitos! Sinä olet myös paras tuntemani poika... Eliaksen ja Eetun lisäksi!" Emilia vastasi.
Sanelma ruokki Eetua.
Sitten Sanelma soitti eläinkeskukselle.
"Hei, haluaisin ostaa teiltä kissan", Sanelma sanoi.
"Kumpi sukupuoli?" eläinvirkailija kysyi.
"Naaras", Sanelma vastasi. "Ja ai niin, nimeksi tulee vaikka Bella."
Vähän ajan päästä Bella-kissa tuotiinkin uuteen kotiinsa.
"Oletpas sinä söpö kissa!" Sanelma sanoi ja katseli Bellaa.
Elias otti ruoaksi vihersalaattia.
Hän ei huomannut takanaan olevaa kissaa, mutta pian Sanelma huusikin:
"Elias, katso kuka on tullut asumaan meille! Hän ei asu mitään vuokralla, vaan on ihan ikioma, hiiriä syövä työläisemme!"
Sitten Elias huomasikin kissan ja tervehti sitä.
"Sen nimi on Bella", Sanelma sanoi.
"Bella. Onpas se kaunis nimi. Ja sinä oletkin söpö kissa!" Elias totesi kissalle.
Elias antoi kissalle kättään nuuhkaistavaksi.
Sitten Elias meni ulos.
Ulkona tuli Emilia-äiti Eliaksen luo.
"Mitä asiaa äiti?" Elias kysyi.
"Veljesi Tuomas vaan kertoi, että olen kuulemma maailman paras ihminen. Ja siihen minä sanoin, että te olette parhaat pojat jotka minä tiedän", Emilia sanoi.
Bella meni sanomalehden päälle. Se tykkäsi selvästi maata sen päällä.
Tässä vielä lähikuva kissasta. Söpö, eikö olekin? <3
Johanna ja Eetu leikkivät lastenhuoneessa.
Sitten Johanna päätti olla mukava sisko, ja tuli leikkimään Eetun kanssa. Sellainen sanonta onkin, että "kaksin aina kaunihimpi"!
Esa tervehti Milliä. Kuvassa näkyy myös uusi skootteri/mopo (mikä lie, en tiedä paljoakaan niiden eroista! ;D).
Bella sai Joutsenlammilta lahjaksi ikioman raapimispuun, jotta hänen ei tarvitse raapia kynsillään kodin arvoesineisiin.
Sanelma soitti Sebastianille.
"Tulisitko kylään meille? Ota myös tyttäresi mukaan", hän sanoi.
"Ilomielin", Sebastian vastasi.
Elisakin tykkäsi jonkin verran hevosista, ja halusi moikata Milliä. Kuka tietää, minkälaisen hevoskuumeen Joutsenlampien tytöt saavat tulevaisuudessa...
Sieltä Sebastian tulikin, Alina perässään. Elina ja Mirakin tulivat, mutta he menivät juttelemaan Emilian kanssa.
"Halusin vain kutsua sinut siksi tänne, että haluan hieman selventää asioita", Sanelma sanoi.
"No minkälaisista asioista on sitten kyse?" Sebastian kysyi kummastuneena.
"Katsos kun, alamme molemmat jo olla vanhoja, emmekä tiedä, kuka tässä kupsahtaa ensimmäisenä. Älä ota tätä itseesi, veliseni, mutta näin ne vain ovat", Sanelma selitti.
"Ei se mitään, tiedän itsekin. Mutta totta se on", Sebastian sanoi. "Muuten, oli tosi hauskaa siellä sukujuhlissa. Oli kivaa tulla edes yhden kerran tuollaiseen tapahtumaan."
"No sepä on mukava kuulla. Minä keksin koko juhlien idean", Sanelma sanoi.
"Olen todella ylpeä puolestasi, Sanelma. Sinulla on ihana perhe, lapsenlapset ja uskon että Harrikin olisi sinusta ylpeä nyt", Sebastian sanoi.
"Voi kiitos, mutta ei sinun tarvitse olla", Sanelma sanoi vaatimattomasti ja halasi veljeään.
Lopulta Sanelma irrottautui Sebastianista ja hänen mieleensä juolahti ajatus, jonka hän oli äsken veljelleen sanonut: kuka tosiaan kupsahtaa ensimmäisenä?
Kiitoksia lukemisesta!
Toivottavasti tykkäsitte, vaikka ei ollutkaan erityisen jännittävä osa.
Minulla on muuten teille uusi kysely, joka tulee tämän osan jälkeen. Seuraavaan osaan, näkemiin! Osa 20 ilmestyy vielä tämän kuun puolella. :-D
Ihanat nuo sukujuhlat. Kuvat ja koko juttu. :)
VastaaPoistaHieno oivallus viettää juhannusta.
Kiva idea nuo sukujuhlat. Itse en oikein ikinä jaksa kärrätä koko sukua minnekkään yhteiseloa viettämään. :)
VastaaPoistaVoisin lisätä Joutsenlammet linkkilistaani, linkkaatko myös Fazerit? :)
ps. Kannattaa ottaa tuo vahvistus pois, olisi mukavampi kommentoida. ;)
Nyt sain luettua kaikki osat! (:
VastaaPoistaSukujuhlat oli tosiaan hyvä idea. Kokko sopi hyvin juhannuksen viettoon.
Sulla on kyllä hieno tää päivitystahti, itte en pysty nyt osia julkasemaan kun oon sukulaisella kylässä eikä tullut otettua tietokonetta mukaan. :s
Muutin muuten vähän Winstonien ulkoasua! Ajattelin että se ei olekaan kauheasti mikään LC,niin tätä nykyä se on ihan vaan tarina :D
Kiitoksia ihanista kommenteista! Kaikki vaikuttavat tosiaan pitävän noista Joutsenlampien sukujuhlista. Keksin sen itse, tuli mieleeni että juhannus on tässä kuussa ja nuo olivat ne. ;)
VastaaPoistaArya, linkkaan myös Fazerit. :)
Hedgehog: Kiitos kehumisesta, mulla on tosiaan ollutkin nyt aikaa kirjoitella tätä blogia, se on muutenkin niin mukavaa vapaa-ajan puuhaa. :-)
Hienot sukujuhlat Joutsenlammet järjestivät :) Tuli huomattua, että niiden suku on oikeasti iso..Tykkäsin kuvista myös..Sanelma on ollut esillä tässä tarinassa aika pitkään, ehkä seuraavaa perijää voitaisiin alkaa kuvaamaan jo enemmän, jotta hänen persoonaan pääsisi paremmin tutustumaan.. :)
VastaaPoista