Heissan kaikille! :)
Nyt on viimein uusi osa ilmestynyt, nauttikaa! Pahoittelen osan viivästymistä, mutta aion seuraavaksi kirjoittaa LC Ilmarisen ensimmäistä osaa. Ei kuulkaas se yhteiskunta pyöri sillä tavalla, että uutta osaa tulee päivä toisensa jälkeen! :D
-Sims3Pelaaja
P.S. tässä on todella hyvin osaan soveltuvaa lukumusiikkia, rauhallista ja inspiroivaa pianomusiikkia. En tietenkään pakota kuuntelemaan, ehdotin vain.
Tuo tyttö, joka soittaa pianoa keskittyneenä muiden perheenjäsenten häntä ihaillessa, olen minä, Oona. Tämä on pieni kertomus minusta, minun maailmastani ja tunteistani:
Olin turhautunut, kun näin äidin ruokkimassa Heiniä tuttipullolla. Olin tietysti jo melkein aikuinen, no okei, teini, mutta minua jotenkin vaan ällötti katsella moisia hellyydenosoituksia.
Unohdin muuten kertoa, että olen myös vaikeasti tavoitettava. Se tarkoittaa sitä, että jos minä alan romanttisiin aikeisiin, niin siinä täytyy sitten olla tosi kyseessä!
Kuten tiedätte, meillä on edelleen lehmiä, ja saamme niistä maitoa, tietty lypsämällä. Kuvassa näette esimerkin maitoa juovasta naisesta. Kukahan tuo mahtaa olla?
Isä oli käymässä läpi keski-iän kriisiä, tosin lievempää sellaista, eikä hänellä ollut järkyttävän suuria ja villejä unelmia. Ainoa isompi asia, jonka hän päätti toteuttaa, oli tyylin muutos. Äiti leikkasi hänelle tällaisen hiusmuodon, joka ei ollut enää yhtä boheemi kuin edeltäjänsä.
Myös vaatekerrasto sai päivityksen, vaikka tässä kuvassa ette näe vielä isällä uutta sellaista...
...vaan tässä. Valkoinen yliopistohuppari, jossa on tonttumaskotti SimCityn yliopistosta, ja vaaleat farkut. Kengät ovat italialaisen Giuseppe Simsacen suunnittelemat.
Seuraavana aamuna olimme lähdössä kouluun, ja huomasin kävellessäni bussia kohti pihan poikki loikkivan peuran.
Vaikka tämä poika ei ollutkaan koulussa, hän oli saanut sairaslomaa henkilökohtaisista syistä, joten eräs isän kaveri oli ottanut poikansa juhliin. Vaikea selittää, mutta toivottavasti te lukijat ymmärrätte jotenkin...
Äiti oli ostanut Juhlius Maksimus-patsaan erityisesti näitä juhlia varten, ja se oli puettu hauskaan naamiaisasuun. Patsaan alapuolella olevalla jalustalla oli valoketju.
Mitäs juomaa äiti täällä lomottaa? Ai kahvia, luulin sitä joksikin aivan muuksi. Tuo oli tietysti vitsiä...
Kului tunteja, kunnes jotkut vieraat lähtivät koteihinsa. Heillä oli ollut hauskat juhlat, johtui varmasti siitä että äiti ja isä ovat oikeita seurapiiri-ihmisiä. He osaavat järjestää juhlat lähes tuosta vain. Lienee kivaa olla aikuinen.
"Kas noin, tuttipullossa on maitoa, jota voit juoda", äiti sanoi omalle kullannupulleen. Hän halasi tytärtään hellästi, tosin Heini säikähti aluksi kun huomasi ettei äiti ole samannäköinen*. Mutta sitten hän kuuli tutun, lempeän äänen, ja rauhoittui heti.
*Olen kuullut, että pienet lapset saattavat pelätä/pelästyä sellaista ihmistä, jonka ulkonäkö on tavallisesta poikkeava. Esim. silmälasit, hattu tai vieraat kasvot saattavat pelottaa niitä.
Hetken päästä olimme tulleet kotiin ja vanhemmat vaihtoivat naamiaisasut arkiasuihin. Äiti petasi pedin sievillä pikku kätösillään ja kävi kurkkaamassa lastenhuoneeseen Heini-vauvaa.
Isä ja äiti pitivät pienen juttuhetken.
"Oliko sun mielestä noi juhlat hyvä idea, kulta?" isä kysyi.
"Kuule rakas, totta kai ne oli! Vieraathan nauttivat olostaan, ja olihan meilläkin tosi hauskaa!" äiti sanoi.
"No hyvä sitten. Minä rakastan sinua niin paljon, enkä halua menettää sinua ikinä", isä sanoi äidille ja he suutelivat.
Suudelman jälkeen äiti sanoi: "Kuule, ei me voida tietää, milloin on kunkin ihmisen aika lähteä tästä maailmasta pois. Siksipä meidän pitää nauttia elämästämme loppuun asti."
Niko oli tehnyt läksyt, ja hän piti pianotunnin itselleen. Hänestä tulisi varmasti vielä loistava pianisti, kunhan hän harjoittelee tarpeeksi. Olen kuullutkin, että pianonsoiton mestariksi pääsee vasta, kun on harjoitellut 10 000 tuntia, eli noin 5 vuotta.
Minulla oli todella tylsää. Oli tosi raskas ja ärsyttävä koulupäivä, mutta läksyt tein jotenkuten. Ehkä minulla oli vain se vaikein murrosiän vaihe meneillään...
Hetken päästä tajusin, mitä voisin tehdä. Päätin soittaa viulua, sillä siinä minä olin hyvä.
Koska olin virtuoosi, osasin soittaa eri soittimia tavallista paremmin. Olin suunnitellut jo pitkään, että minusta saattaisi tulla elokuvamusiikin säveltäjä. Mieluiten klassinen musiikki, sillä olin hieman erilainen nuori. Toivottavasti mahdollisimman moni ihminen tulisi elämässäni hyväksymään erilaiset piirteeni.
Menin keittiöön, joka ei ollut kaukana omasta huoneestani. Huomasin kaikkien syövän liekehtivää enkelikakkua, jota sai ruokasyntetisaattorista. Perheeni oli vaarassa laiskistua, sillä heidän Oasis Landingista aiemmin ostamat futuristiset kodinkoneet helpottivat turhankin paljon elämäämme. Itse en kuitenkaan halunnut ottaa liian helposti saatavilla olevia herkkuja, vaan mieluummin ottaisin jääkaapista ainesosat ja valmistaisin itse ruokani.
Menin takaisin omaan huoneeseeni tietokoneelle. Tarkistin sähköpostini. Sinne tuli usein roskapostia, jota piti aina poistaa, ja siksipä kävin harvoin SimMailissa. Sen jälkeen kävin SimBookissa juttelemassa yhden kaverini kanssa.
Anna: Moro Oona! Mitä kuuluu? =)
Minä: Hei vaan Anna! Mitäs tässä, eipä mitään erikoista. :P
Anna: Osasitko sä sen tehtävän a sivulta 79? Mä en oikeen osaa geometriaa... :/
Minä: En mä osannut sitä, mut mä yritin. Sunkin pitäisi jotain kirjoittaa, ettei opettaja pistä Silmaan kotitehtävien laiminlyönti-merkintää... :l
Anna: Joo joo, mut mun pitää nyt mennä tekee vähän kotitöitä. Moikka! :)
Minä: Moikka! :)
Sen jälkeen sammutin tietokoneen ja menin sängylleni makaamaan.
Aloin unelmoida erilaisista asioista.
Mmm, kesä ja jäätelö, ajattelin laiskasti. Rannalla käveleminen, simpukoiden keräileminen...uiminen...
Haluaisin tämän talon omakseni, kaikki muut saisivat muuttaa muualle. Kuuluisa elokuvasäveltäjä Oona Joutsenlampi, palkkasi oman hovimestarin kotiinsa. Lisäksi hän hankki itselleen oikeudet säveltää musiikin kolmen vuoden päästä julkaistavaan elokuvaan Kylmä huurre. Ja ai niin, Aleksista tulee minun toinen kotiapulainen. Hän joutuu hieromaan minun jalkojani joka aamu, käymään kaupassa puolestani, ja hän saa tyytyä yläkerran vierashuoneeseen... Okei, nyt menee jo liian pitkälle, Oona, ajattelin mielessäni.
Tahdon nähdä maailmaa! Matkustaa Al Simharaan, Egyptiin, koska se on niin ihana paikka! Ja ai niin, siellähän on ne pyramiditkin! Ja myös Champs Les Sims Ranskassa olisi kiva matkustuspaikka. Haluaisin nähdä ihka aitoja merenneitoja Isla Paradisossa...mutta ai niin, asuimme siellä kun olin vielä lapsi, ja tuskin enää pääsen ihailemaan niitä ihania hiekkarantoja...
Voisin mennä nuorena aikuisena SimCityn yliopistoon, siellähän voisin opiskella jotain kiinnostavaa ainetta. Vaikkapa kuvataiteita, se on tosi kiinnostava aihe...
Minusta voisi tulla oikea bisnesnainen! Kehittäisin jonkin mullistavan keksinnön, vaikkapa lääkkeen kuurouden parantamiseksi, tai voisin ehkä myydä upouusia sävellyksiäni eri elokuva- ja musiikkiyhtiöille! Käärisin sievoiset summat rahaa...
Samalla, kun uneksin kaikesta mahdollisesta, nukkui oma Belladonna-kisuni suloisesti omalla pedillään. Se on minun ikioma kissani, jos te ette sitä vielä tiedä!
Perustan ikioman Kissalan Appaloosa Plainsiin! Sinne saisi tuoda kissoja roppakaupalla, siellä voitaisiin myydä kissoja...ja kaikki kulkukissat otetaan sinne ilomielin! Ja asiakkaat saisivat adoptoida niin nuoria kuin vanhojakin kissoja! Lisäksi siellä voisi olla kissoille omat hoitolat eli hoitotilat, joissa esimerkiksi on kissapesulat ja kissojen kauneussalongit. Ja paljon muuta...
Äiti kävi Teemun haudalla. Äidin aiemmin istuttama omenapuu oli kasvanut tosi paljon siitä, kun hän istutti sen. Tosin näin syksyllä se ei varmasti kasvaisi ollenkaan, koska on niin kylmä. Ja pian se talvikin tulisi, ja silloin kaikki kasvit ovat horroksessa...kuten loppusyksystäkin.
Milli oli omassa karsinassaan juomassa raikasta vettä vesikaukalosta, jonka äiti oli täyttänyt äskettäin.
Kului taas päivä, ja seuraavana aamuna koulubussi tuli tavalliseen tapaan hakemaan meitä. Oli sateinen sää, minkä takia emme voineet pitää päivän viimeistä liikuntatuntia. Olisimme menneet suunnistamaan Appaloosa Plainsin metsään, ja nyt sateen vuoksi koko kaksoistunti oli peruttu.
Koska isä ja äiti olivat molemmat vauvan takia lomalla, olivat he molemmat kotona hoitamassa Heiniä. Heinistä kasvaisi pian taapero, leikki-ikäinen pikkulapsi.
Tältä näyttää se koulu, jota me käymme. Sen sivuosassa on urheiluhalli, jossa järjestetään myös monia muita tapahtumia, esimerkiksi konsertteja.
Tulin koulusta erään kaverin, Timon kanssa. Hän ei kuitenkaan ollut minun poikaystäväni, vaan ainoastaan luokkakaveri. Toivoin, että hän osaisi auttaa minua läksyjen kanssa, koska Anna ei ollut itsekään minua parempi esimerkiksi matikassa. Olin Annan kanssa enimmäkseen vain SimBookin kautta yhteydessä muulloin kuin kouluajalla. Tämä johtui varmaan siitä, että meillä oli molemmilla omat mielenkiinnon kohteemme, eikä meillä ollut usein aikaa tavata toisiamme vapaa-ajalla.
Äiti söi grillattua voileipää takapihalla olevassa "ulkokeittiössä". Siellä olisi kiva oleskella sitten kesällä, kun on lämmintä. Lisäksi ulkokeittiön vieressä olevaan uima-altaaseen on varmasti ihanaa pulahtaa kuumana kesäpäivänä.
Timo osoittautui varsin töykeäksi vieraaksi. Hän väitti, ettei osaisi neuvoa minua läksyissä, ja sitten hän meni huoneeseeni ilman lupaani. Tosin en viitsinyt sanoa hänelle suoraan, että hän oli todella epäkohtelias, mutta käskin hänen lopulta poistua. Ja hän poistuikin. Sanomatta "näkemiin".
Niinpä minä jouduinkin tekemään läksyjä silmät väsyneinä hankalien tehtävien pohtimisen ohella. Edes ruokapöydässä istunut isä ei ollut kuulevinaan, kun pyysin häneltä apua.
Tällainen on uusi vauvankehto, joka on ostettu lastenhuoneeseen. Eikö se olekin hieno?
Ja niin se tapahtui: Heinistä kasvoi taapero. Hän oli näemmä perinyt äidiltään vaaleat hiukset ja siniset silmät. Miten kaunis pikku tyttö.
Heini meni heti leikkimään uudella lahjallaan: nukkekodilla. Hän oli sen ansainnut, sillä leikkihän on lapsen työtä. Palkaksi sai hyvän mielen.
Minä muutin omaa hiustyyliäni teinitytölle sopivammaksi. Mitä pidätte?
Myös vaatteeni saivat uuden ulkoasun. Päätin muuttua nykyaikaiseksi nuoreksi. Tai no, niin minä ainakin ajattelin...
"Voisiko joku nyt hemmetti vastata?"
"Hei! Mä olen Oona Joutsenlampi, ja mun tietokoneeni on hajonnut. Joo, Simsung Bookmark 5000, voitteko tulla korjaamaan sen? Joo, on mulla 70 simoleonia, jos se maksaa sen verran se korjaus!"
Ja pian se korjaaja saapuikin. Hän korjasi myös olohuoneen rikkinäiset stereokaiuttimet, koska tällä hetkellä oli meneillään tarjous: "Korjataan 3, maksa vain 1." Eli korkeintaan kolme laitetta sai yhden hinnalla korjattua. Miten mukava diili olikaan...
"Oona, me olemme isäsi kanssa puhuneet siitä, kuinka iso tyttö olet jo. Siksipä haluaisin nyt jutella kanssasi ikäisellesi tärkeistä asioista", äiti aloitti.
"Ai niistä asioista, jotka on mulle tärkeitä?" kysyin äidiltä kiinnostuneena.
"Juuri niin, mutta myös hieman tarkemminkin", äiti selvensi.
"Eli, mistä olet kiinnostunut?" äiti jatkoi.
"Ai minäkö? Mä oon kiinnostunut pianon- ja viulunsoitosta, tietokoneista, kissoista, elokuvista, muodista... aika monestakin asiasta", kerroin äidille.
"Okei. Mutta entäs muut asiat?" äiti kysyi.
"Mitkä muut asiat?" kysyin äidiltäni hieman epäilevästi.
Samaan aikaan istahti Aleksi lukemaan kirjaa viereemme, mutta äiti käski hänen mennä lukemaan muualle.
Äiti katsoi minua hieman epävarmasti. Hän ei tiennyt, miten hän oikein selittäisi asian minulle.
Kohta äiti kuitenkin tajusi kertoa asian sellaisenaan kuin se on, sillä sitä ei voinut paeta koko loppuelämän ajan.
"Kuules Oona, tiedäthän että lähes jokaisella sinun ikäiselläsi tytöllä on...poikaystävä? Eikös sillä Annallakin ole oma poikaystävä?" äiti kysyi minulta.
"Mitä hemmettiä sä mun asioihin puutut? Anna mun olla sellainen kuin mä oon! En mä halua ainakaan vielä miettiä mitään poikaystäviä, enkä välttämättä halua sellaista ollenkaan!" raivostuin äidilleni.
"Nyt olet tosi pahassa pulassa, Oona! Mene omaan huoneeseesi ja HETI! Kyllä joku vielä tätä sukua jatkaa, olen ihan satavarma siitä!" äiti raivostui samalla tavalla.
Juoksin raivoissani omaan huoneeseeni. Tyhmät aikuiset, hah! Jos totta puhutaan, eivät he tajua meistä nuorista melkein mitään!
Johanna kertoo:
Oona kertoo:
Huomasin sängyssäni nukkuvan Emman, ja hermostuin entistä enemmän. Miksi kaikkien piti pilata hyvä oloni?
"Nyt saakeli pois mun sängystä, senkin idiootti kakara!" raivosin pikkusiskolleni.
"Rauhoitu, hyvä sisko! Anteeksi jos...jos..." Emma sanoi, mutta hän alkoi itkemään ja juoksi pois huoneestani.
Minä olen itse idiootti, itkin ajatuksissani. Minä se tässä aiheutan kaikille pahaa mieltä huonolla käytökselläni, joten aion korjata asiat.
Omatuntoni alkoi kolkuttaa. Nyt minun pitäisi pyytää kaikilta anteeksi tekojani ja törkeää käytöstäni. Mutta olenkohan minä ikinä kelvollinen suvumme jatkajaksi? Entä minun unelmani? Eikö kukaan kunnioita unelmiani? Voi että tätä mahdollisuuksien määrää...
Kerrottakoon tämän osan lopusta, että Oona kyllä teki niin kuin hänen omatuntonsa käski hänen tehdä. Hän pyysi kaikilta kauniisti anteeksi tekojaan, kyyneleitä tuli kyllä, mutta hän oppi läksyistään. Oppikaa tekin virheistänne :D
Mutta seuraavassa osassa seurataan Joutsenlampien arkielämää, mutta siihen liittyy kyllä yksi mukavampikin aihe: syystreffit. Tosin ne syystreffit eivät välttämättä ole niin ruusuiset, kuin saatetaan olettaa...
Seuraava osa ilmestynee maaliskuussa, kiitoksia lukemisesta! Muistakaa laittaa kommenttia! :)
-Sims3Pelaaja