Osa 29: Kuka on perheen pää?

Ja vihdoin uusi osa on täällä taas!

Tämän osan julkaisemisessa ei kestänyt kauaa. :)

Olen saanut kommenteissa vinkkejä kuvien ja osien laadun parantamiseksi. Näitä ovat esimerkiksi eri modit (Mod The Simsin modit, eli Pose player, ja Nraas-modit jne.)
Tulette näkemään posejen ja sen kameramodin vaikutukset osassa 35. Mikä on tietysti harmittavaa sinänsä, nyt joudun keskittymään hyvään tekstiin eikä kuvat valitettavasti muutu miksikään. :(

Nyt päästän teidät lukemaan, lukuiloa ja yrittäkää olla välittämättä kuvien huonolaatuisuudesta ja yksinkertaisuudesta!

Johanna kertoo:

Kun äitini lähti juteltuamme tarpeeksi pitkän aikaa, minulle iski sellainen tunne, että ainoa kissamme eli Bella tarvitsee toisen kaverin. Päätin siis soittaa lemmikkikeskukseen ja hankkia sieltä kissakaverin Bellan seuraksi.

Minulle jäi tyytyväinen tunne juteltuani äitini kanssa. Hän auttaa minua aina, eikä hän ole koskaan neuvonut minua väärin. Tosin kyllä kaikki äiditkin ovat inhimillisiä, ja tekevät myös virheitä. Isistä puhumattakaan. Isäni oli kuitenkin todella rohkea mies, koska hän uskalsi mennä syvänmerensukellukselle ihan yksinään. Kunpa hän olisi vielä elossa, hänestä tulisi pian isoisä ja näkisi kuinka Joutsenlampien suku kasvaa entisestään...

            Pian lemmikkikeskuksen työntekijä juoksi pihallemme. Hän oli kaunis, vaaleatukkainen nainen.

     Ja valkoinen kissa tuli sen perässä. Se oli ihanan suloinen. Toivottavasti se saisi meiltä hyvän kodin.

"Kiitoksia siitä, että ostitte turkkilaisen angoran juuri meidän palvelustamme!" nainen kiitteli.

"Ei mitään, meidän Bella-kissamme saa nyt seuraa!" sanoin hymyillen.

Toivottakaa tervetulleeksi upouusi perheenjäsenemme, Donald Joutsenlampi!

"Oletpa sinä ihana kissa, Donald!" lepertelin kissalleni.

Se vaikutti todellakin olevan tyytyväinen, kun sai uuden kodin.

                       Donald tutustui Bellaan. He vaikuttivat tulevan toimeen keskenään.

Matti harjoitteli pianon soittoa kaikessa rauhassa. Hän oli todellakin monitoimimies, sillä hän osasi tehdä monia asioita. Tosin ei samaan aikaan, vain naiset kuulemma osasivat tehdä niin.

"Minulla on sinulle ehdotus, Matti!" sanoin toiveikkaana Matille.

"Kävisikö jos ottaisimme koirankin?"

  "Hmm, mikäs siinä. Mutta miten me oikein pystytään hoitamaan neljää lemmikkiä, koska pian tulee lisää ongelm...kröh... hoidettavia?" Matti ihmetteli.

"Me otamme koiran ja sillä selvä!" sanoin määrätietoisesti lopettaakseni tämän keskustelun.

        Ja niin, otin puhelimen käteeni ja soitin jälleen lemmikkikeskukseen. Tämä saattaa vaikuttaa pähkähullulta idealta, mutta olin tosissani kiintynyt kaikkeen, mitä voi hoivata. Ikään kuin harjoittelisin tulevan lapsen hoitoa – tosin ei kotieläimiä saa vauvan jälkeen hylätä. 

Lähdin käymään asioilla kaupungilla. Minulle oli varattu rauhoittava syvähieronta kylpylässä. Se auttaisi varmasti tämänhetkisiin raskauskipuihini, joita minulla oli selässäni. 

Alkoi yllättäen sataa rakeita taivaalta. Hyvä ettei päähäni osunut yhtään tavallista isompaa palloa, siinä olisi mennyt sekä vauvalta että äidiltä henki.

    Tältä näyttää Isla Paradison kylpylä. Ihan kaunis, muttei mikään erikoinenkaan. Minulla taitaa olla vain huonot mielipiteet asioista, olin aina ollut huono arvostelemaan rakennuksien ulkonäköjä. Jo pienestä asti.

Sillä aikaa kun talon emäntä lähti asioille, tuli Musti taloon. Ei sen koiran nimi oikeasti ole Musti, mutta pian se saisi oikean nimen.

 Katsokaa tätä hauvaa, kuinka iloinen se on kun se sai oman jättipallon! Haa, huijasin teitä! Se on oikeasti Millin kokoiselle hevoselle. xD

              Matti Meikäläinen toivotti Musti Murinan tervetulleeksi kotiin.
        "Ei sun nimi ole Musti, sä olet Nekku!" Matti keksi nimen eläinvauvalle.

                                     Seuraavaksi noita opetti oppipojalleen hieman taikatemppuja.

Kun olin tullut syvähieronnasta, menin rannalle hetkeksi jatkamaan rentoutunutta oloani. Mutta se rentoutuminen sai pian päätöksen, kun lapsivesi tuli ja vauvan tulo maailmaan oli alkamassa.

Minut kiidätettiin pikakyydillä sairaalaan, jossa minua odotti miespuolinen sairaanhoitaja. Hän ohjasi minut synnytysosastoon, ja todettiin, että lapsivesi on tosiaan tullut.

       -JÄNNITYS TIIVISTYY-

   Kun synnytin sen kauan odotetun vauvani, se osoittautui pojaksi. Mikä onnen tunne meillä tulikaan! Mutta synnytys ei ollut ohi, sillä kätilö sanoi että "hei, sieltä tulee vielä toinen." Se oli tyttö! Eikä siinä vielä kaikki, kolmaskin vauva syntyi, ja se oli poika jälleen! Oi kuinka ihanaa: saimme kolme lasta, ja kaikki selvisivät ongelmitta! Olin todella ylpeä äiti, ja uskon että oma äitinikin tulee olemaan todella iloinen kuullessaan, että hänestä tulee isoäiti.

 Menin parin tunnin päästä taksilla kotiin pienokaisten kanssa. Odotusaika oli todellakin odottamisen arvoista, koska näin iso taivaan lahja ilmestyi minun perheelleni! Vauvat nukkuivat tyytyväisinä sylissäni olevassa korissa, ne olivat saaneet äidinmaitoa vähän aikaa sitten.

                   Tullessani kotiin Matti ihmetteli kädessäni olevaa koria. Mitäköhän se piti sisällään?

                        Tämä tässä on Teemu Joutsenlampi. Eikö hän olekin ihanan suloinen vauva?

Vein Teemu Joutsenlammen omaan uuteen kehtoonsa. Sen jälkeen oli Nikon ja Oonan vuorot.

(Anteeksi tuo tympeä ilme naamallani, en osaa selittää miksi minulle tuli tuollainen ilme xD)

Kun vauvat nukkuivat kehdoissaan, menin pelaamaan mieheni kanssa hetkeksi pöytätennistä yläkertaan. Emme olleet pelanneet sitä vielä kertaakaan yhdessä, tämä oli ensimmäinen kerta.

                   Lopulta kun väsyimme, menin makuuhuoneeseen tekemään itselleni muutoksen.

  Menin pukeutumispöydän ääreen. Siitä olikin jo vähän aikaa, kun viimeksi olin kaunistautunut peilin edessä. Taisin olla hieman poikamainen, koska en pitänyt kauheasti nätiksi laittautumisesta.

Kampasin hiukseni uuteen muotoon, ja niistä tuli sitten tällaiset. Minun yöasuni on ylläni kuvassa, ihanan pinkki!

                                  Ja tässä on lopputulos; miltä minä näytän?
            (Kertokaa mielipiteenne Johannan muodonmuutoksesta kommenteissa, kiitos!)

             Olin niin touhukkaalla päällä, että päätin istuttaa omenapuun aivan isäni ja mummini haudalle.

Sen jälkeen minulle iski sellainen tunnekuohu, että aloin itkeä molempia edesmenneitä läheisiäni. Jos mummi ja isä olisivat nähneet heidän jälkeläisensä, he olisivat rakastaneet näkemäänsä varmasti! Ja lisäksi he olisivat olleet ylpeitä Joutsenlampien suvusta.

"Voi mummi ja isä! Te olisitte rakastaneet lapsenlapsianne, varmasti! Kunpa olisitte täällä vielä meidän kanssamme, juhlimassa tätä ilon päivää!"

  Lasten isä Matti Joutsenlampi tuijotti itkevää tyttövauvaa sängyssään. Hän mietti, miten hän saisi vauvan rauhoittumaan...

                  No hän tietenkin nosti vauvan syliinsä! Mutta mitä sitten tapahtui?

    Äiti otti Nikoksi ristityn poikavauvan käsiinsä ja leikki tämän kanssa. Vauva riemastui: se kikatti naurusta.

 Oli uskomatonta, miten nopeasti vasta isäksi tullut mies osasi käsitellä vauvaa niin hennosti ja herkästi. Matti selvästi oli kiinnostunut vauvojen hoidosta, varsinkin jos oli näin mukavia vauvoja tarjolla. Tai ehkä se ei riippunut siitä, vaan siitä, että ne olivat vasta niin pieniä ja suloisia. Toivottavasti se tunne oli pitkäkestoinen, eikä tapahtuisi mitään sellaista mikä voisi rikkoa rauhan hiljattain muodostuneessa perheessämme.

Laskin Nikon kehtoon. Hän saisi jossain vaiheessa kuulla, ketkä olivat hänen menneisyytensä sukulaisia ja mitä asioita suvussamme on tapahtunut alusta alkaen. Tai sitten ei, mutta ainakin hän saisi varmasti viettää lapsuutensa rauhassa omassa kodissaan.

Talokuva illalta. Nämä talokuvat ovat vakiintuneet, sillä haluamme näyttää teille ulkopuolisille missä kunnossa talomme on! Hyvässä kunnossa ainakin nyt.  :)

  Olimme rakentaneet pieneläimille tarkoitetun lemmikkihuoneen. Tässä näkyy mamsteri, jolle ei ehditty antaa nimeä. Mutta kutsutaan sitä vaikkapa Kinuskiksi, koska sen turkki on osittain kinuskin värinen.

                Tässä on kultakilpikonna, jolle ei myöskään ole annettu nimeä. Se on todellakin kultainen.

                       Ja tässä on papukaija, jonka nimi on Töyhtis. Onneksi se sentään sai nimen!

 Illalla päätin antaa itselleni hieman omaa aikaa. Juoksin keskiverrossa vesisateessa kohti merta, Isla Paradison merta.

 Mutta en mennyt kuitenkaan uimaan, vaan menin kalastamaan. Kala söisi tällaisella koiranilmalla hyvin, eikä edes satanutkaan enää paljoa. Tihkutti kuitenkin. Ei se minua haitannut, vaihtaisin vaatteet kotiin palatessani.

Tällainen määrä kaloja oli siinä kohtaa, jonne heitin vavan. Jostain syystä kalat kuitenkin osasivat vältellä huijausta, enkä saanut ainuttakaan kalaa sillä kertaa. Olen muuten luonteeltani epäonninen. Ehkä se oli syynä siihen, miksi näin oli.

              Seuraavana aamuna menin jälleen kerran meren ääreen, mutta en kalastamaan, vaan uimaan.

Vesi oli ihanan lämmintä, varmaan melkein kolmekymmentä astetta. Nautin tunteestani niin pitkään kun voin, koska lapsemme olivat isän huollossa.

                    Polskittuani tarpeeksi palasin kotiin. Meillä oli edelleen tämä hieno sininen auto.

 Meillä oli kyllä erikoinen kotiapulainen: hän peitti korvansa vauvojen huudolta! Miksi hän ei edes yrittänyt tehdä asialle mitään? Kummallinen tapaus...

         Heitin lentokiekkoa eli frisbeetä Matin kanssa. Vauvat olivat nukkumassa tyytyväisinä kehdoissaan.

Samalla kun pelasimme, emme huomanneet isäni haamua. Hän oli iltakävelyllä, tosin ehkä parempi sana olisi haahuilulla.

Yhtäkkiä vauva kuitenkin alkoi itkemään. Se vauva oli Oona Joutsenlampi. Kumpikaan ei kuullut aluksi vauvan huutoa, mutta lopulta Matti onnistui kuulemaan sen.

"Mitä sä siinä toljotat? Sä olet äiti ja sun pitäisi olla aina valmiina hoitamaan lapsiasi hädän hetkellä!" Matti rähisi minulle.

          "Anteeksi vain Herra Itsestäänselvä, mutta ei se äiti kuullut kun vauva itki!" sanoin turhaantuneena.
"Okei, Rouva Anteeksipyytävä, minä tässä taisin olla syypää! Isän pitäisi myös olla valmiina aina!" hän sanoi.
Naurahdin huvittuneena.

 Sovimme lopulta pikku nahistelumme niin, että "tästä lähtien molemmat ovat sisällä iltaisin. Tätä jatkuisi niin pitkään, kunnes lapset kasvaisivat isommiksi".

                                       Ja suutelimme lopulta sovinnon merkiksi. <3

"Minun pitää hankkia vielä lisää neuvoja äidiltäni lasten hoidossa, tai muuten ties mitä saattaisi tapahtua", ajattelin pitäessäni vauvaa sylissäni.

EXTRAKUVA:

            Sanelma Joutsenlammen kuva haamuna ei jälleen päässyt itse osaan, mutta tässä sellainen on!

Seuraavassa osassa perhe-elämä jatkuu, Johanna kuulee äidiltään lisää neuvoja lasten hoidossa, ja muuta mukavaa! Kommentteja, kiitos! :D