tiistai 26. elokuuta 2014

Päivitys: Tulevat osat ja kysely!

Hei kaikki LC Joutsenlammen (ja kenties muidenkin blogieni) lukijat! :)
Aloitin lukion toisen vuoden elokuun 12. päivänä, joten sen vuoksi en ole ehtinyt kirjoitella paljon täällä Bloggerissa. Pahoittelen syvästi! :)
On ollut ilo tehdä näitä blogeja jo todella pitkään, ja nyt tahdon paljastaa suunnitelmiani tälle blogille! Okei, ehkä seuraavat rivit tekstiä on teille hieman liikaa, mutta toivottavasti kaikki vaikuttaa selkeämmältä, jos ja kun luette ne! :D

Julkaisen seuraavan osan, eli osan 38 ensimmäisen puolen syyskuun alkupuolella 2014. Yritän julkaista toisen puolen lokakuussa 2014. 
Osaa 38 seuraa LC Joutsenlammen toinen extra, joka keskittyy osan 38 jälkeisiin tapahtumiin. Sanon vain sen, että tämä ekstra on tärkeä tarinan etenemisen kannalta! :D
Extra vol 2 julkaistaan marraskuussa 2014. 
Joulukuussa 2014 aion julkaista osan 39, ja kenties myös osan 40 (jos riittää aikaa). 
Tammikuussa 2015 ilmestyy joko osa 40 tai 41.
Helmikuussa 2015 osa 41 tai 42.
Maaliskuussa 2015 osa 42/43.
Huhtikuussa 2015 osa 43/44.
Toukokuussa 2015 osa 44/45.
Kesäkuussa 2015 osat 45/46 + 47.
Heinäkuussa 2015 todennäköisesti ilmestyy osa 48. 
Elokuussa 2015 ilmestyy osa 49.
Ja nyt päästään parhaaseen kohtaan: 
LC JOUTSENLAMMEN 50. OSA ILMESTYY MAHDOLLISESTI SYYSKUUSSA 2015! :D

Ja  julkaisen jossain vaiheessa myös kolmannen LC Joutsenlammen ekstran, jossa tutustutaan Joutsenlampien nykyiseen taloon tarkemmin. 

Tässä on vielä tulevien osien nimet ja julkaisuajat suurin piirtein:
Osa 38: Viisauden sarvi (1/2) (09/2014)
Osa 38: Viisauden sarvi (2/2) (10/2014)
Extra vol 2: Oonan ********* ********* (11/2014)
Osa 39: Kunpa äiti olisi täällä (12/2014)
Ekstra vol 3: Tutustutaan Joutsenlampien taloon tarkemmin (12/2014 / 01/2015)
Osa 40/Osa 41: Elämän pieniä ja suuria hetkiä (01/2015)
Osa 42:  Rikos ei kannata (02/2015)
Osa 43: Ihmeet ovat yksi syy elää (03/2015)
Osa 44: Rakkautta vain (04/2015)
Osa 45: ******** *******(1/2) (05/2015)
Osa 45: ******** *******(2/2) (06/2015)

Muistakaa, että nämä ovat vain suunniteltuja julkaisuajankohtia, joten mikä tahansa saattaa muuttua matkan varrella! :)

7 tulevaa osaa on jo valmiina, lisäksi 2 ekstraa. Olen keksinyt jo useita juonenkäänteitä Joutsenlampien tuleviin osiin...
Ja juuri sen vuoksi olenkin päättänyt tehdä teille pienen kyselyn! :)

Mitä mieltä olet valmiiksi suunnitelluista juonenkäänteistä?
A. Saa nähdä, millaisia juonenkäänteitä on luvassa!
B. Apua, mieluummin kuuntelisit lukijoiden toiveita (tosin ei ole paljoa tullut sellaisia :D)
C. En tiedä, se voisi olla joko hyvä tai huono juttu.
D. Kunhan ne ovat kiinnostavia, niin silloin olen täällä juuri sitä varten! :)


Ja tässä on vielä viisi yllätyskuvaa tulevista Joutsenlampien osista, joiden numeroita en paljasta! :D






Vastatkaa kyselyyn niin pian kuin vain voitte. Ja ilmoitan vielä, että aion kirjoittaa LC Risson 15. osan ennen LC JL:n osaa 38. :)
EDIT: älkää klikatko tuota linkkiä, en edes tiedä mistä se tuli D: (siis mikäli tuossa näkyy se mitä tarkoitan :D)

-Sims3Pelaaja

tiistai 19. elokuuta 2014

Päivitys: Kuvia seuraavasta osasta :)

Hei pitkästä aikaa! :)
LC Joutsenlampi on ollut LC Risson ohella pitkään tauolla, mutta pian ilmestyy uusi osa. Aloitan kirjoittamisen heti kun olen saanut Rissojen seuraavan osan kokonaan kirjoitettua. Mutta tässä olisi teille nyt kuvia seuraavasta osasta nimeltään Osa 38: Viisauden sarvi (1/2)! :D






Osa on tulossa luultavasti syyskuun alussa! :)
-Sims3Pelaaja