Moi! Anteeksi pitkästä tauosta, Joutsenlammet eivät ole jatkuneet noin kahteen kuukauteen! LC Joutsenlampi on kestänyt jo yli vuoden, lukuisista läheltä piti-tilanteista huolimatta. Olen ajatellut, että jos ja kun Joutsenlammet saavuttavat kahdeksannen sukupolven, niin silloin lopetan tämän LC:n. Tiedän, että kaikilla ihmisillä on omat mielipiteet, mutta kuten tekin tiedätte, tämä on myös Legacy Challengeen löyhästi perustuva tarina eikä kaikista osista tule välttämättä keskenään yhteneviä. Sims on aina sims, ja jos yrittäisin lavastaa lähes joka kerta kun pelaan tällä perheellä, peli saattaisi kaatua useammin. Yritän keksiä Joutsenlammille varsinaisen juonen, mikäli se onnistuu. Pelataan siis näillä korteilla, mitä nyt on! Lukuiloa kaikille! :D
P.S. luvassa ON kyllä vielä jännittäviä käänteitä, jotka liittyvät näihin uusimpiin osiin jollain tavalla. Odottakaa vain, toukokuussa ilmestyy Joutsenlampien tähän asti suurin huipentuma, osa 36 (tai niin ainakin toivon että se olisi)! :D
-Sims3Pelaaja
Aamu alkoi sateisena Appaloosa Plainsissa. Koulubussi tuli tavalliseen tapaan noutamaan oppilaita yhteiskouluun*. Syksy oli mitä kauneimmillaan, huolimatta kaatosateista ja pienistä tuulenpuuskista.
*Peruskoulu + lukio.
Olin päättänyt muuttaa vaatetustani tavallisempaan suuntaan, sillä viimeksi käytin Oasis Landingin erikoista mekkoa. Muistatteko vielä, kun olin Oasis Landingissa, tulevaisuuden kaupungissa?*
*Katso osat 31 ja 32.
Heini kasvoi lopulta taaperoksi, keskinkertaisen vauvavaiheensa jälkeen. Toivottavasti hänestä kasvaa vielä hieno nainen, eikä kotona äidille valittavaa teinityttöä. No, ehkä sekin vaihe vielä tulee, mutta toivotaan ettei Heinin kehitys siihen jää...
Matti oli ollut viime aikoina hieman stressaantunut. Häntä ei kiinnostanut tehdä mitään, eikä hän innostunut vaikka yritin piristää häntä. Voi olla, että hänellä oli alkamassa kaamosmasennus.
Mutta onneksi hän jaksoi kuitenkin pitää vaimonsa kanssa huolta lapsistaan. Etenkin Heini tarvitsi vielä tässä vaiheessa erityistä huomiota.
Joskus, kun kävelin ympäri kotia, tuntui siltä kuin joku tai jokin olisi tarkkaillut minua. Ehkä se oli vain pelkkää kuvitelmaa, tai sitten se johtui vain rankasta lapsuudestani. Irtauduinhan minä äidistäni melko nopeasti. Nyt hän on 65-vuotias, ja elää edelleen Isla Paradisossa. Olen kyllä käynyt äitini luona silloin tällöin, mutta enää en niin usein.
"Kulta, olen ajatellut meidän yhteistä tulevaisuutta yhdessä", totesin Matille.
"No mitä siinä olisi ajateltavaa? Mennään vaan päivä kerrallaan ja katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan", Matti sanoi viisaasti.
"Olet oikeassa! Eletään päivä kerrallaan", sanoin inspiroituneena.
"Hieno juttu, kun ymmärsit mitä tarkoitin", Matti naurahti.
Ja heti sen jälkeen suljimme silmämme tunnustelevaa, herkkää suudelmaa varten. Aika tuntui aina pysähtyvän, kun me saimme olla yhdessä. Lapset eivät enää olleet niin pieniä, että niitä pitäisi tarkkailla koko ajan - paitsi Heini, joka oli vielä taapero. Tosin kyllä vähän vanhemmat lapsetkin tarvitsevat huolenpitoa.
Appaloosa Plainsissa vallitsi sateinen sää sinä päivänä. Oli outoa, miten yksi lehmistämme pystyi olemaan ulkona rankkasateellakin. Mutta ei se toistaiseksi sitä haitannut.
Oonan kissa Belladonna oli mitä ihanin kissa. Se leikki mielellään muiden ihmisten kanssa, ja lisäksi se tykkäsi raapia omaa raapimispuutaan. Valitettavasti raapimispuu oli jouduttu monesti vaihtamaan uuteen kovan käytön seurauksena.
Tänään oli minun vuoroni harjata kissan turkkia. Siitä lähti melkoiset määrät karvaa, mikä ei kovasti riemastuttanut minua. Mutta mitä sitten, ei kaikkia asioita voi täydelliseksi muuttaa...
Teemun haudalle istutettu omenapuu oli aikoja sitten kasvanut täyteen kokoonsa, ja nyt se valmistautuisi talven tuloon. Onneksi sitä ei tarvinnut kastella, koska oli niin sateisia päiviä muutenkin. Luontoäiti se lapsiaan auttaa aina - toivottavasti.
Belladonnalla oli ikioma puuhamaja, jossa se sai puuhailla ihan kaikessa rauhassaan. Se näytti ikään kuin joltain linnoitukselta, eläimen valtakunnalta.
Milli oli innoissaan - tai sitten hermostunut - kun satoi kaatamalla vettä. Se tosin leikki omalla pallollaan, joten tällä kertaa emme voi kuin arvailla, miltä siitä oikeasti tuntui.
Millistä oli tullut jo todella vanha hevonen, mikä oli jollain tavalla hieno asia. Miten ikioma hevosemme jaksaisi elää näin vanhaksi, huolimatta kaikista muutoksista ja vastoinkäymisistä?
Oli pyykkipäivä, ja kukahan se pyykit laittoi pesuun? No tietysti, Johanna-äiti. Älkää ihmetelkö, olen melko sarkastinen kun kirjoitan tätä. Siis hyvällä tavalla, mikäli se on mahdollista.
Niko oli aivan loistava, muttei vielä mestari, pianonsoitossa. Hän osasi soittaa kaikki perusmelodiat loistavasti, vaikeimmat kohtalaisen hyvin. Meidän suvussa oli varmaan jotain musiikkigeeniä.
"Miks te aina tulette katsomaan, kun joku soittaa pianoa?" Niko tuhahti.
Oona ja minä nauroimme.
"No ehkä siksi koska olet niin loistava soittamaan!" sanoin piristävään sävyyn.
Niko punastui hieman. "Ai, kiitos."
Nyt Belladonna leikki jotain todella omalaatuista leikkiä, sillä se piiloutui eteisen tuolin alle. Varmaan harjoitteli saalistusta tai jotain muuta.
Lopulta se väsyi ja hyppäsi tuolille nukkumaan sikeää kissanunta.
Kello oli jo lähellä puoltayötä, ja minä ja mieheni olimme jo sängyssä täydessä unessa. Meillä oli ollut melko pitkäveteinen mutta ei täysin tekemätön päivä.
Myös Oona oli mennyt nukkumaan kerrankin ajoissa, ilman tietokoneella myöhään oleskelua.
Ja totta kai myös perheen kuopus oli jo täydessä unessa. Pikku Heini oli niin suloinen, kun hän nukkui rauhallista unta omassa pehmeässä kehdossaan.
Myös Antti, Aleksi ja Emma nukkuivat omissa sängyissään ja huoneissaan. Antilla ja Aleksilla oli yhteinen huone, kun taas Emmalla oli ainakin tällä hetkellä oma huone poikien huoneen vieressä.
Lopulta tuli sateinen aamu, eikä Aurinko juuri paistanut. Oli aika sumuistakin, mutta kyllä sitä auringonvaloa hieman pilvien välistä tuli.
Heräsimme yhdessä Matin kanssa samaan aikaan, ja minulle tuli ajatus: voisimme tanssia hitaita, ikään kuin tanssimme silloin häävalssin. Se toi meille ihania muistoja mieleen.
Voi niitä aikoja, kun olimme nuorempia ja meillä oli yhteinen tulevaisuus edessä. En tarkoita, että olisimme vielä vanhoja, tai että meillä ei olisi enää yhteistä tulevaisuutta, mutta olimme päättäneet että emme enää hanki lisää lapsia taloomme. Meillä saattaa olla ties mitä seikkailuja vielä tulossa tämän elämän varrella.
Aleksi tuli katsomaan, kun tanssimme romanttisesti yläkerrassa. Matti huomasi pojan, mutta ei viitsinyt sanoa hänelle mitään.
Iltapäivällä menimme syysriehaan, joka oli lähellä kotiamme. Matti huomasi, että hän oli unohtanut laittaa ulkovaatteet päälle, joten hän palasi kotiin pukemaan. Onneksi hän tajusi, sillä muuten hänelle olisi voinut tulla kylmät paikat.
Myös Milli oli mukana riehassa, vaikka se oli jo todella vanha. Syysriehassa oli muun muassa kasvomaalausta, piirakansyöntikilpailua, kummitustalo ja valokuvausteltta. Lisäksi siellä oli ruokakojuja, joista sai esimerkiksi lämmintä juotavaa ja sesonkiherkkuja.
Kuten näette, oli syysriehatontti vain kivenheiton päässä talostamme. Emme ole käyneet kovin usein kaupungilla muuttomme jälkeen, vaikka olemme asuneet täällä jo noin 3-4 vuotta. Mutta tietysti kauppareissuja on jouduttu tekemään, sekä työasioita.
"Voi, sinä vanha kamu", huokasin katsoessani Milliä. Se vaikutti niin monia asioita kokeneelta hevoselta, että tuli kyynel silmään. "Kunpa saisit luonnollisen lopun elämällesi, ja kivuttoman. Me rakastamme sinua niin paljon".
Hetken päästä Matti tuli ulkovaatteet yllään. Hän oli valmis syysriehan riemuihin, kuten me muutkin.
Matti meni kummitustaloon, ja selvisi sieltä ehjin nahoin - ja kaiken lisäksi vielä täysin rentona. Taisi olla vähän karskimpi kaveri, vaikka vaimona sanonkin.
Oonakin tuli viettämään leppoisaa lauantaipäivää kanssamme. Hän tuli hyvin harvoin mukaamme jonnekin, mutta tämä oli poikkeus. Ehkä hän vain halusi tulla.
Oona soitti kaverilleen ja kertoi tapahtumasta, mutta hän ei päässyt tulemaan. Oona pettyi lievästi, eikä onneksi suuresti.
Minä katselin vierestä, kun Matti, Oona ja joku mies kilpailivat piirakansyöntikilpailussa. Milli ei kiinnittänyt jostain syystä huomiota torven tööttäykseen, ehkä sillä oli kuulo huonontunut. Kilpailivat ahmivat ja ahmivat piirakkaa, mikä osoittautui varsinaiseksi viihteeksi. Tosin se ei välttämättä ollut niin helppoa, miltä se näytti.
Hetken päästä Matti ja Oona alkoivat kerätä kurpitsoja, sillä jos teki niin, sai syysriehan perustajilta palkan. Kurpitsoja ei ikävä kyllä saanut viedä kotiin, mutta kyllä ihmisille yleensä kylmä käteinen kelpaa.
Kello alkoi olla jo paljon, ja me palasimme kotiin väsyneinä mutta tyytyväisinä. Meillä oli todella hauskaa syysriehassa.
"Isi oli syysriehassa äitisi ja Oonan kanssa. Ja voitin piirakansyöntikilpailun, siksi naamani on näin punainen".
Oona hoiti pientä Heiniä kuin omaa lastaan: hän hoivasi tyttöä lähes yhtä hyvin kuin äidit. Hän yritti nukuttaa tyttöä, mutta se ei ihan heti onnistunut.
Tytölle piti antaa iltamaitoa, jotta hän saisi unen päästä kiinni. Ja ei kulunut pitkään, kun tyttö sulki hitaasti väsyneitä silmiään. Oona nosti hänet kehtoon, ja antoi suukon tämän poskelle. Sitten Oona sammutti huoneen valon.
Oona meni tyytyväisenä nukkumaan pitkän päivän jälkeen. Tyttö kävi jo lukiota, mikä oli hieno saavutus häneltä. Kunpa Oonasta tulisi aikuisena viisaampi ja ahkerampi tyttö, vaikka onhan hän jo nytkin sellainen.
Matti meni nukkumaan Nikon huoneen sohvalle, ja tullessani huoneeseen näky oli huvittava. Mutta en voinut kuitenkaan nauraa, sillä Niko nukkui omassa sängyssään.
Hetken päästä Matti kuitenkin huomasi nukkuneensa poikansa sohvalla, ja meni pesemään piirakkanaamansa ja hampaansa.
Matti tuli viereeni niin hiljaa kuin pystyi, ja kohta me molemmat kuorsasimme täydessä unessa. Oli ollut pitkä päivä, ja nyt ansaitsimme kunnon yöunet.
Tässä on kuva Appaloosa Plainsista aamuyön aikaan. Kuvassa näkyy myös Joutsenlampien eli meidän perheen talo.
Aamu tuli, ja Oonan kisu meni omalle ruokakupilleen. Belladonna oli aikainen kissa, sillä se heräsi ennen meitä.
Olimme hankkineet kunnon bändisetin yläkertaan, ja bändisettiä varten oli oikea esiintymislavakin. Tosin se oli paljon oikeaa lavaa pienempi. Mutta kuinka monella perheellä olette nähneet tällaisen varustelun?
Aleksi Joutsenlampi oli kasvanut teiniksi viime yönä, ja kaikki perheenjäsenet onnittelivat häntä - paitsi Heini, joka ei osannut vielä edes kunnolla puhua. Mutta kyllä hän vielä oppisi puhumaan, varmasti...
Tässä näette SwanLake´s Familyn: upouusi bändi, joka on aivan uudenlainen hybridimalli tavallisista rockbändeistä ja yhtyeistä. Rock N´Rolli soi!
Hetken päästä minulle tuli ajatus. Kerroin siitä Matille.
"Kulta, mennäänkö me jonnekin ravintolaan syömään, vain me kaksi?"
Suutelimme samalla hetkellä toisiamme intohimoisesti, niin intohimoisesti kuin omistautunut pariskunta vain voi.
Lähdimme Matin autolla kohti ravintolaa. Se oli Appaloosa Plainsin keskustassa.
Menimme varaamaan pöytää ulkotiloista, sillä oli juuri sopiva sää ulkoilmaruokailuun.
Olin syönyt herkullisen alkupalan, joka oli kreikkalaista salaattia. Odotin innolla pääruokaa, joka olisi paistettua hummeria. Se oli varsin harvinainen herkku, ja todella hyvä sellainen. Myös Matti valitsi paistettua hummeria pääruoaksi.
"Nämä syystreffit olivat mitä ihanin ajatus, kultaseni" Matti kertoi minulle.
"Kiva kun pidit", sanoin hymyillen. "Pidithän myös ruoasta ja juomasta?"
"Kyllä, molemmat olivat erinomaisia. Ranskalainen Meloire-rypäleestä valmistettu nektari oli ihana makunautinto!" Matti kehui ruokakokemustaan.
Myös minä olin tyytyväinen saamaamme ruokaan ja palveluun. Tämä oli melko kallis ravintola, sillä tämä oli ainoa ravintola Appaloosa Plainsissa. Tosin täällä oli kuppiloita, mutta ne olivat toiselta nimeltään pikaruokaravintoloita.
"Mennäänkö tuonne?" Matti kysyi hetken päästä.
"Minne?" kysyin ihmetellen.
"No elokuvateatteri SimKinoon tietysti!" Matti naurahti.
Ja sinne me menimmekin. Elokuvana oli tänään animaatio, jonka nimi oli Burnt: Kuuma seikkailu. Se oli todella hauska, vaikka ei ollutkaan mikään paras mahdollinen elokuva.
Myös Matti piti elokuvasta, vaikka ei hänkään sitä suorastaan rakastanut. Meillä oli varsin mukavat treffit.
Juttelimme hetken autossa.
"Oliko hauskaa?" kysyin Matilta.
"Oli, todella hauskaa! Ja myös todella rentouttavaa", Matti kertoi.
"No mukava kuulla", minä sanoin. "Arjestahan pitää nauttia, vai mitä?"
"Aivan, kuten myös elämästäkin", Matti sanoi.
Kotiin tullessamme satoi edelleen kaatamalla. Miten sateisia päiviä voi ollakaan?
Minulla oli ikävä kyllä tänään syntymäpäivä, jonka olin unohtanut. Minusta tuntui todella kurjalta, kun olin jotenkin itse järjestänyt itselleni juhlan, jota edes mieheni ei järjestänyt minulle. Tosin Matti kyllä maksoi kaikki kulut, mistä saatoin jo epäillä jotain tällaista.
Minusta tuli aikuinen nainen. Minua harmitti, kun en ollut enää se sama nuori teinityttö, joka tutki innolla maailmaa. No, asiat ovat niin kuin ne ovat.
Muu perhe onnitteli juuri vanhentunutta naisparkaa, vaikka kyllä se naisparka siitä paremmalle mielelle kuitenkin tuli. Minusta tuntui jotenkin oudolta, sillä yksi lapsistamme ei ollut tätä näkemässä: Teemu. Minulle tuli ikävä poikaani, ja toivoin että hän palaisi vielä jotenkin takaisin luoksemme. Pitämään hauskaa kanssamme, kokemaan elämän ilot ja surut.
No, sain minä vähän helpotusta pahaan mieleeni, kun kävin rentouttavassa mutakylvyssä. Arjesta pitää nauttia, kuten mieheni sanoi...
Kiitoksia tämän osan lukemisesta! Kommentteja olisi kiva saada.
Seuraavassa osassa Joutsenlammet kohtaavat yllättävän lähimenneisyyden hahmon. Kuka hän on ja miksi näin on? Se seuraa seuraavassa osassa...
Tässä olisi vielä kysely Joutsenlampien tulevaisuutta koskien:
Mitä haluaisitte Joutsenlampiin enemmän?
A. Tekstiä
B. Romantiikkaa
C. Juonenkulkua
D. Kuvailua
E. Draamaa vai
F. Lavastettuja kohtauksia (esim. koulu, sairaala, kaupungintalo yms.)
Useamman vaihtoehdon voi valita. :)
-Sims3Pelaaja
