Info
Hei taas kaikille! Nyt olisi jälleen uuden osan aika. Tämä osa ilmestyikin vielä tämän kuun puolella. Olen saanut monta LC Joutsenlammen osaa pois aikataulustani, toisin sanoen olen ahkeroinut kovasti viime kuussa. Olen todella pahoillani, kun tämän osan kanssa kesti kauan, mutta toivon että pidätte siitä. Osassa vaihtuu välillä kertoja, esim. Eliaksen jälkeen ainakin yhdessä kohdassa on kaikkikertoja. Toivon, ettei teitä haittaa se. Minulla on ollut todella paljon inspiraation puutetta liittyen LC Joutsenlammen kirjoittamiseen, ja en tiedä mitä voisin tehdä sille. Tämä on muuten jälleen pisin osa, joten nauttikaa! :D
Osan lopussa on pieni kysely, jossa te voisitte ehdottaa, miten Joutsenlampien elämä jatkuisi. Mutta nyt päästän teidät lukemaan, lukuiloa kaikille!
Sims3Pelaaja
Tässä on ensimmäinen kuva. Aika hassu bugi, eikö?
Osan esittely:
Joutsenlampien elämä Isla Paradisossa, uudessa kodissa on lähtenyt käyntiin. Kovia kokeneiden Emilian, Esan ja lasten on aika nauttia elämästään. Mutta silti he eivät voi millään unohtaa vasta hiljattain kuollutta Sanelmaa, hän oli hyvin rakas kaikille. Eliaksella taitaa olla eräs tyttö kiikarissa: Aislara. Onnistuuko lampun hengen loitsu vai meneekö kaikki pieleen? Kaikki selviää nyt.
Elias kertoo:
Suutelin Aislaraa intohimoisesti. Hän vastasi suudelmaani takaisin.
Olin viimein löytänyt unelmieni naisen.
Vietimme romanttisen yön vanhassa tutussa sängyssä, joka oli ollut jo pitkään käytössä.
Sinä samana yönä nousin sängystä, kun Aislara nukkui. Päätin silloin, että nyt on aika muuttaa pois. Olin kai kummallinen, kun heräsin klo 01.35 ja soitin muuttopalveluun.
Talokuva Joutsenlampien talosta, hetki ennen muuttoani. Huomatkaa: MINUN muuttoani.
Yöllä olin päässyt uuteen kotiini. Aislara kuulisi aamulla, että olen muuttanut tänne. Hänkin tulisi vielä asumaan samaan taloon...
Mutta arvatkaapas, missä asuin? Joutsenlampien talon vieressä! Ja tadaa, tässä on nopeasti rakennettu taloni. :)
Tässä on keittiö...
...ja tässä olo- ja makuuhuone.
Tässä on keskeneräinen lastenhuone.
Moderni luksuskylppäri.
Aislara oli kuullut, kun soitin puhelimella muuttopalveluihin, ja päätti tulla käymään... yöllä.
"Aislara Alvarez, tuletko vaimokseni?" kysyin häneltä yhtäkkiä.
"Voi Elias, totta kai tulen!" Aislara huusi innoissaan.
Halasimme onnellisina toisiamme.
Hankimme hääseremoniatavarat jo valmiiksi, seuraavaa päivää varten. Silloin olisi meidän häät...
Nukuimme ikiomassa sängyssämme. Nyt myös Aislara asui kanssani. <3
Pieni muutos: katto on nyt sininen, kuten viereisenkin talon katto. :D
Heräsin keskellä yötä. Mieleeni juolahti ajatus.
Päätin kiittää lampun henkeä tekemästään lemmenloitsusta.
"Saat nyt pitää vapaata. Mennään vaikka katsomaan televisiota yhdessä", ehdotin hänelle.
"Käyhän se", henki vastasi.
Katselimme yhdessä televisiota. Sieltä tuli hauska luonto-ohjelma.
Vähän ajan päästä minun piti pukeutua parhaimpiini, sillä oli hääpäivä. Tänään menisimme naimisiin...
Häävarustelut olivat kohdallaan. Enää odotellaan vieraita...
Ja sieltä tulikin Johanna ja Esa Joutsenlampi, siskoni ja isäni. :)
Ulkona oli kovin kylmä, joten päätin laittaa lämpimän takin väliaikaisesti päälle.
Sitten myös äitini tuli, ja minä juttelin hänen kanssaan vähän aikaa.
"Onneksi olkoon, poikani! Sinusta tulee kelpo mies Aislaralle", äiti sanoi.
"Kiitos vain, äiti. Mutta ehkä myös kelpo isä..." totesin.
"Isä? Aaa, te olette siis...?" äiti kiusoitteli ja naurahti.
"Aivan. Kohta on taas yksi uusi Joutsenlampi riesana... tai kaksi", lisäsin.
Aislara tuli kanssani juhliemme kohokohtaan... vihkimisseremoniaan! Menimme hääkaaren alle, vaihdoimme sormuksia, ja suutelimme vihkimisen merkiksi. Alvarezit (Aislaran sukulaiset) ja Joutsenlammet seurasivat liikuttuneina seremonian kulkua.
Myös toinen kohokohta juhlissamme: hääkakun leikkaus!
Minä leikkasin ensimmäisenä kakunpalasen, vaikka sanonnassakin sanotaan "naiset ensin".
Kävin katsomassa tuoretta vaimoani. Hän katseli lastenohjelmia.
Olimme saapuneet avioliiton auvoiseen satamaan... toivottavasti.
****SEURAAVANA PÄIVÄNÄ***
Itse LC Joutsenlammen perheen luona:
Elisa piti myös Silvia Joutsenlampea sylissään. Hän oli iloinen, kun sai olla isosisko jälleen kerran.
Äiti meni Elektroheiluttimen sisään.
Perhe katseli vain, kun hän kieppui ja kieppui.
"Kulta, oletpas sinä rohkea mimmi", isä sanoi äidille.
"Niin taidan ollakin", äiti vastasi.
"Haluaisin vielä yhden iltatähden", isä lipsautti suustaan.
"Taasko? Vastahan Silvia syntyi", äiti hämmentyi.
"No hyvä on sitten, mutta tämä jääköön viimeiseksi lapseksi", hän kuitenkin totesi.
He suutelivat intohimoisesti, romanssin vielä kukkiessa.
He menivät (jostain kumman syystä) vaatekaappiin, ensin äiti ja sitten isä.
Ja se, mitä vaatekaapissa tapahtui sen jälkeen, jääköön arvoitukseksi...
"Tuomas, ootko nyt iloinen kun sun veljes on naimisissa?" Johanna kysyi Tuomakselta.
"No tietysti oon", Tuomas vastasi. "Nehän saa pian lapsenkin".
"Vau!" Johanna innostui. "Sitä mä en ole tiennytkään!"
Emilia ja Esa katselivat tytärtään Elisaa, kun tämä soitti pianoa. Hän oli luonnostaan virtuoosi.
Emilia kertoo:
Juttelin mieheni kanssa asioista.
"Kuules Emilia, mua masentaa se ettei me olla koskaan missään erityisissä paikoissa", Esa sanoi minulle. "Siis, tehty lapsia."
Hämmästyin, kun hän sanoi noin. Vai erityisissä paikoissa! Miksi pitäisi aina tehdä tavalliset asiat eri tavalla? Tosin hän oli osittain oikeassa. Mutta silti minä hermostuin.
"Mehän ollaan oltu vaikka missä paikoissa, vaatekaapissa ja sängyssä. Eikö sulle riitä tämä? Meillä on kuusi lasta, ja seitsemäs on varmaan vielä tulossa! Nyt teit kyllä kärpäsestä härkäsen!" purkasin raivoani.
"Niin, mutta en mä ainakaan ole tyytyväinen meidän suhteemme laatuun! Voisitko joskus edes yllättää mua, senkin huora!" Esa huusi minulle. Puhkesin itkuun. Kuinka hän saattoi sanoa minulle noin.
Yritin pidättää kiukkuani, mutta en pystynyt.
"Mä soitan vielä poliisille, ja sanon että mies huorittelee vaimoaan! Taidat sinä joutua vankilaan ihan itse! Oikeasti, kuinka saatoit puhua noin mun äidistäni! Äiti oli viaton..."
Puhkesin taas itkuun ja ajattelin äitiäni.
Se oli kauhea järkytys, kun äitini kuoli itsemurhaan. En voi uskoa, miksi hän teki niin. Kaikki menneisyyden haamut, esimerkiksi hänen isänsä kuolema, tyttären kuolema, vankilaan joutuminen, masennus... toivon, että hän on nyt Mikan, Violan, Roosan ja muiden kanssa onnellisesti taivaassa.
Jonkin ajan kuluttua Esa avasi suunsa, muttei tällä kertaa haukkunut minua. Meinasin sanoa hänelle jotain, mikä oli vastauksena Esalle tämän ilkeästä kielenkäytöstä, mutta en sanonut sitä. Ehkä se olisi pahentanut vain tilannettamme.
"Emilia, anteeks oikeesti! Multa lipsahti se suusta, mä olen joskus tällainen rääväsuu, ja idiootti. Mä olen syyllinen siihen, että sun äitis... että se..."
Yllätyksekseni mieheni alkoi kyynelehtiä.
"Tuo on ihan oikein sulle, mutta sä olet kyllä oikeassa. Jos vain voisit olla hyvä isä, ja tyytyväinen meidän rakkauselämään, olisin tosi kiitollinen sulle. Mutta ei, kun sä tuolla lailla haukut mua, maanittelet ja keksit valkoisia valheita meidän suhteestamme, ei siitä silloin kyllä tule yhtään mitään", selitin edelleen vihaisena.
En aavistanutkaan, että Johanna katseli riitelyämme hämmentyneenä.
"Mä olen tosi pahoillani siitä, s-siitä... mi-mitä mä sanoin..." Esa sanoi edelleen itkien. "Mä rakastan sua..."
"Tuon minä halusin kuullakin", sanoin jo hieman rauhallisemmin. "Mutta saat anteeksi vain tämän kerran. Jos kuulen vieläkin, että sä haukut omaa vaimoasi, niin sitten kaikki on ohi."
"Selvä, rakas vaimo", Esa sanoi jo pirteämmin. "Oot tärkein ihminen mulle koko maailmassa".
Suutelimme sovinnon merkiksi. Aloimme olla jälleen sovinnossa.
"Kulta, mulla olis pieni ehdotus: mennäänkö uudestaan naimisiin?" Esa kysyi yllättäen.
"Älä nyt naurata, Esa", sanoin naurahtaen. "Miksi uudestaan?"
"Voidaan aloittaa suhteemme puhtaalta pöydältä", hän totesi.
"Jaa", sanoin yksinkertaisesti. "Mikä ettei".
Tanssimme sen jälkeen hitaita romanttisesti. Tosin puhelimeni alkoi soida, mutta jätin vastaamatta. En antanut sen häiritä meidän hetkeämme.
Johanna myi - tai yritti myydä- sitruunalimonadia omalla kojullaan. Tosin kukaan ei tullut ostamaan mehua, mikä oli sääli.
*********
Illalla Esalla oli minulle yllätys. Hän suuteli minua hellästi.
"Kulta, mulla on sulle yllätys", Esa sanoi hymyillen. Hän kaivoi taskuaan ja esiin paljastui kihlasormus. Se oli varmaan ollut todella kallis, sillä sormuksessa oli valkoinen timantti ja puhdasta kultaa!
"Voi hyvänen aika! Ei ole totta... " hämmästyin ja menin sanattomaksi. Olin todella yllättynyt ja onnellinen.
"Halusin antaa sinulle parhaimman mahdollisen korvauksen mun idioottimaisesta käytöksestäni menneisyydessä", Esa selitti minulle.
"Paras lahja, jonka annat minulle, on aito rakkaus", sanoin kyynelehtien.
Päätimme mennä uudelleen "naimisiin" uuden perintökirkkomme sisällä. Tosin emme olleet laittaneet ihan hääasusteita yllemme, mutta se ei haitannut lainkaan.
"Mitäh? Meneekö äiti ja iskä taas naimisiin?" Eetu kysyi hämmästyneenä.
"Menee näköjään", Tuomas totesi. "Varmaan ne on mennyt sekaisin rakkaudesta".
"Me olemme!" Esa huusi Tuomakselle vahvistaen rakkautemme runsauden.
Suutelimme onnellisina. Olo tuntui kuin vastavihityltä, mutta se ei kuitenkaan ollut aivan täysin samanlainen tunne kuin ensimmäistä kertaa.
Leikkasimme hääkakkua. Esa sai luvan aloittaa. Hän oli sen ansainnut, sillä hän osoitti miten paljon hän voi vaimoaan rakastaa...
Päivä kirkastui kotimme ylle, ja Isla Paradiso vaikutti täydelliseltä asuinpaikalta Joutsenlammen perheelle. Uudesta kodista ja uudesta alusta oli selvästi hyötyä meille.
***VIIKKO MYÖHEMMIN***
Silvia oli vihdoin selvinnyt vauva-ajoistaan. Olimme hoivanneet häntä niin hyvin kuin vanhemmat vain pystyisivät lapsiansa hoivaamaan.
Hän kasvoi taaperoksi. Nyt edessä olisivat vaipat, potalle opettaminen, puhuminen sekä kävely.
Johanna oli myös lapsuuden loppuvaiheilla. Perheenjäsenet juhlivat hänen kunniaksi.
Johannasta tuli teini-ikäinen tyttö. Hän oli edelleen sievä ja kaunis. Tosin teini-ikä voisi aiheuttaa tunteiden kuohumista, riitoja, särkyneitä sydämiä ja niin edelleen, mutta sitä ei sillä hetkellä tarvinnut murehtia.
Ainoa, mihin Johanna ei ollut tyytyväinen, oli hänen hiukset.
Hän päätti muuttaa hiustyylinsä takaisin samanlaiseksi, millainen se oli lapsena.
No niin, nyt hän on varmasti Johanna Joutsenlampi! Eikö olekin sievä lopputulos? :D
Mitä Silvia oikein tekee?
Ai jaa, hänkin halusi muuttaa hiustyyliään itselleen sopivammaksi...
Silvialla oli kauniit, vaaleat hiukset. Hänestäkin voisi tulla vielä vaikka mitä... mitä tahansa positiivista.
Pienten pahoinvointien jälkeen sain taas selville, että olen raskaana jälleen. Ajattelin, että vauva saisi olla viimeinen minun ja Esan välillä.
"Tervetuloa Joutsenlampien sankkaan sukuun, Neiti tai Herra Joutsenlampi", sanoin mielessäni leikillä.
Johanna oli avulias meitä vanhempia kohtaan ja hoiti pikkusiskoaan hellästi ja varovaisesti.
Hän opetti Silvia-siskoaan jopa kävelemään. Ajattelin, että Johannasta voisi tulla sukumme uusi perijä. Mutta asiassa oli yksi ongelma: suostuisiko hän siihen?
Kuulin ilouutisia Eliakselta: Aislara oli saanut kaksi tyttövauvaa! Minusta tuli isoäiti! Olin onneni huipulla.
"Mitkä tyttöjen nimet ovat?" kysyin ilahtuneena.
"Elise ja Kia", Aislara sanoi hymyillen.
Ajattelin, että Elise kuulosti liian samanlaiselta nimeltä kuin Elisa, mutta ei se haitannut lainkaan. Tärkeintä oli se, että lapset olivat terveitä ja kunnossa.
Aislara päästi anoppinsa katsomaan heidän kotiaan. Katselin keittiötä, ja se näytti ihan kivalta.
Tältä näytti olo- ja makuuhuone. Kia makasi lattialla itkien. Kuinka se siihen oli joutunut?
Nostin hänet, ja vauva rauhoittui hetkessä.
Lähdin lopulta pois poikani kodista, ja jätin nuorenparin kahden.
He pitivät hauskaa onnellisina. Se on elämän suola: pitää hauskaa. En tarkoita täysin siinä mielessä, vaan yleensäkin.
Vihkikaari oli otettu jo pois, mutta loput hääjärjestelyt olivat edelleen siivoamatta. Kyllä he siitä ne siivoaisivat vielä pois...
Istahdin samaan keinutuoliin, jossa äitini ja isoäitini oli keinunut aikoinaan. Hekin olivat ehkä keinuneet siinä samalla, kun odottivat tulevia pienokaisia maailmaan.
Samalla mieleeni tuli ajatus Johannasta. Entä jos hän ei suostuisi siihen? Suostuisi jatkamaan sukua ja perinnettä? Mitä jos hän vihaisi minua kun kertoisin hänelle? No, ehkä sitä voi miettiä myöhemminkin*...
*Seuraavassa osassa (Osa 26: Pulmia paratiisissa) saadaan nähdä, kuinka Johanna suhtautuu Emilian pyyntöön. Luvassa on kaikenlaista draamaa, mutta en kerro enempää...
Talokuva iltapäivältä. Kotimme on säilynyt lähes muuttumattomana... vaikka se ei ole vielä edes vuottakaan.
Eetunkin uusi virstanpylväs elämässä oli koittanut.
Hän kasvoi komeaksi teinipojaksi. Hänessä on kyllä isänsä piirteitä!
Kuva minusta pitelemässä tytärtäni Silviaa. Hän on niin söpö, eikö olekin?
Mieheni Esa harjoitteli jousiammuntaa myöhään illalla. Kenties hänestä voisi tulla vielä hyväkin siinä!
Johannakin oli rohkea ja koetti Magnetohytkytintä. Eikä tuntunut missään?!?! :D
Tunsin illalla vauvan potkaisun mahassani. "Pian on varmaan sinunkin aika tulla tupsahtaa maailmaan", sanoin vatsani asukille hellästi.
Nukuimme tyytyväisinä. Tosin kuulin, kun Esa kuorsasi, mutta ei se onneksi haitannut minua.
Silvia nukkui myös tyytyväisenä omassa kehdossaan. Näki varmaan unta leluista ja prinsessoista...
Aamulla heräsin jälleen vauvan potkaisuun. Ajattelin yllättää Esan, sillä hän ei tiennyt kunnolla että olin raskaana. Hassua kyllä, kun ei huomannut että vatsani oli kasvanut. Jos hän luuli että olin tullut lihavaksi...
Halasin miestäni.
"Huomenta kulta", Esa sanoi minulle.
"Huomenta vain, rakas", vastasin hänelle.
"Kuten oletkin varmaan jo huomannut, että vatsani on kasvanut... päätin kertoa sinulle, mistä se johtuu oikeasti", sanoin huumoristisesti mutta samalla vakavana. "Olen raskaana".
"Oletko! Jee! Nyt toivon oikeasti, että sieltä tulee poika", Esa sanoi innoissaan.
"Kyllä se vauva sieltä pian tulee", Esa sanoi.
Ja suutelimme jälleen tunnustelevasti ja herkästi.
Koulubussi toi lapsemme iltapäivällä kotiin.
Eetu, Elisa ja Johanna juoksivat... kaveri mukanaan. Ja tietenkin Tuomas tuli vähän matkan päässä perässä.
Koska Elisa ja Tuomas alkoivat olla jo aikuisuuden partaalla, päätin järjestää heille juhlat. Heidän syntymäpäivänsä olivat tänään.
Tällaiset juhlajärjestelyt olin tehnyt heille.
"Onneksi olkoon jo nyt, sisko!" Johanna sanoi innoissaan siskolleen.
"Kiitos kiitos, mut mun synttärit ei ole ihan vielä", Elisa totesi.
Tervehdin erästä vierasta. Hän oli perhetuttavamme. Olin kutsunut juhliin tietenkin ihan sukulaisiakin.
Juhlius Maksimus-patsas nostatti juhlatunnelmaamme.
Valitsimme sen tyyliksi synttäriasun. Pukee hienosti miestä.
Johanna kattasi noutopöydän täyteen herkkuja.
Viimeinkin oli synttärihetki koittanut molemmilla: Elisalla ja Tuomaksella.
Tuomas ehti puhaltaa ensimmäisenä kynttilät omasta synttärikakustaan. Eetu kannusti iloisena vieressä.
Perheemme ja muut vieraat hurrasivat innoissaan kasvaville nuorille ihmisille.
Ja sitten oli Elisan vuoro. Onneksi olkoon nuorelle naiselle!
Johanna ehti ottaa ensimmäisenä kakkua, huolimatta säännöstä että "synttärisankarit saa kakkua ensin". Olisi se pitänyt pienestä pitäen tajuta...
Vieraat ja muut asettuivat istumaan syödäkseen juhlaherkkuja.
Tuomas kävi kurkkaamassa pikkusiskoaan Silviaa.
Kaikki vaikutti hänellä olevan hyvin. Mutta sitten Tuomas päätti jotain.
Hän päätti muuttaa pois. Aika aikaisin, sanon minä äitinä. No, mutta se oli hänen päätöksensä. Olihan hän juuri tullut aikuiseksi.
Tuomas juoksi kohti uutta elämänvaihettaan.
"Heippa sitten, perheeni! Kyllä te varmasti tulette kuulemaan minusta vielä!" Tuomas huusi meille. Ehdimme onneksi huutamaan hänelle heipat.
Siellä hän jo ajoi autollaan kohti uutta elämäänsä.
Hän löysi melko läheltä tonttiamme oman talonsa.
Se ei ollut häävi, mutta kelpasi pojalle kuitenkin. Tärkeintä oli se, että hän oli itse tyytyväinen.
Illalla minun supistukseni olivat voimistuneet. Synnytys oli alkanut.
Synnytin kotona tyttövauvan! Sen nimeksi tuli Katri Joutsenlampi.
Halasin vauvaani onnellisena. Hän oli terve kuin pukki!
Tässä vielä hieman tarkempi kuva minusta ja Katrista. :D
Seinällämme oli kuva äidistäni Sanelmasta... ja isästäni Harrista! He ovat varmaan ylpeitä meistä tuolla pilven yläpuolella...
Elisa muutti hiustyylinsä paremmaksi. Milloinkohan hän aikoo muuttaa pois luotamme?
Kiitoksia lukemisesta ja tähän astisista kommenteista! Seuraavassa osassa on luvassa draamaa, kun Johanna ja hänen äitinsä Emilia keskustelevat perheen perinteistä. Mitenköhän tyttö suhtautuu äitinsä pyyntöihin? Se selviää ensi kerralla :)
Millaisen juonenkäänteen tahtoisitte Joutsenlampien tarinaan?
-Dramaattisen
-Iloisen
-Omituisen
-Surullisen
-Hauskan
-Vai jotakin muuta?
Kertokaa vastauksenne kommenteissa! Näkemiin :)
