Osa 12: Violan arvoitus ratkeaa

                              Tämä osa on saanut parhaan osan tittelin! :) 

                                     Tästä tuli sitten jälleen kerran tosi pitkä osa, koska en tahtonut pätkittää näitä tapahtumia. Kiitoksia kommenteista, tykkään saada palautetta! Nauttikaa tästä osasta. 
(P.S. Katsokaapa osan otsikkoa. Se kertoo aika paljon siitä, mitä tämä osa pitää sisällään. Luvassa on siis jotakin todella ratkaisevaa Joutsenlampien kannalta... :O)

         

                     Kaarlo oli kasvanut vihdoin ja viimein teiniksi. Hän oli varsin komea nuori mies.

                      Kaarlo nukkui hienossa goottisängyssään. Hänellä oli aivan oma, uusi huone.

                               Sitten hän pelasi autopeliä tietokoneellaan.

                 Sanelma oli kyllästynyt jatkuvaan vauvojenhoitoon ja päätti soittaa lapsenvahdille.
            "Hei, täällä on Sanelma Joutsenlampi. Tarvitsen lapsenvahtia. Juu, Kesärannanpiha 15. Kiitos, näkemiin!"

                                              Sitten tuli lapsenvahdin auto pihatielle.

                 Lapsenvahdin nimi oli Henriikka Palomäki. Hän oli vielä teini, mutta näytti todella kypsältä ja aikuiselta.

                    "No, missäköhän ne kaikki lapset nyt ovat?" Henriikka ihmetteli.

         "Ahaa, tuolla on yksi! Ei tarvitse noin kovaa huutaa, pikku muksu!" Henriikka piteli korvistaan kiinni. xD

                               Viola oli todella ylpeä lapsenlapsistaan sekä Sanelmasta. "Olen niin ylpeä heistä. Ainoa ongelma on, että en tiedä mitä Mikan haamu tarkoitti", hän ajatteli mielessään. 

Jospa se selviää tämän osan kuluessa...

                   Sebastian kyseli Violalta tämän yliopistotutkinnoista. 
           "Itse mä en jaksa enää mennä yliopistoon, mutta mitä tutkintoja sulla on?"
          "Tuota noin, minulla on kuvataiteen tutkinto", Viola kertoi Sebastianille.
         "Miten... miten sä olet saanut sen?" Sebastian kysyi.
        "Sain sen niin, että lähetin yliopistolle kirjeen, jossa oli 5000 simoleonia ja pyyntö siitä että saisin kuvataiteen tutkinnon*", Viola selitti.
     "Ai jaa", Sebastian sanoi.
  (*Oikeasti ostin Violalle hänen onnellisuuspisteillään kuvataiteen tutkinnon. Taisi maksaa 50 000  onnellisuuspistettä.)

                                Tällainen se tutkinto oli. Aika vakuuttavaa, eikö? xD

                "Muuten äiti, minulla olisi vielä todella tärkeää asiaa", Sebastian sanoi.
            "Mitä se on, poikani?" 
             "Mä haluaisin muuttaa pois."
             "Muuttaa pois?" Viola toisti.
             "Niin", Sebastian sanoi.

      "Kuules poika, jos haluat muuttaa pois, niin voit tee niin. Olen ylpeä sinusta ja isäsikin olisi varmasti. Mutta olethan jo aikuinen, niin voit tehdä niin kuin haluat", Viola sanoi.
 "Kiitos kun ymmärrät, äiti", Sebastian sanoi. "Ja hyvästi myös, näemme kuitenkin vielä".
 "Näkemiin, ei hyvästi" Viola tarkensi ja naurahti.

        Sebastian soitti puhelimella muuttopalveluun, ja osti erään sopivan talon Sunset Valleysta.

                                   Ja niin lähti Sebastian pyörällä uuteen kotiinsa.

                                               Tältä hänen kotinsa näytti. Ihan sievä, eikö? :)

                                                Viola meni katsomaan miehensä hautaa.

                                     Hän rupesi itkemään. "Miksi sinä kiusaat minua näin, Mika? Haluan oikeasti nähdä sinua vielä. Mitä oikein tarkoitit, että me palaisimme vielä yhteen? Taivaassako? Molemmat kuolleina."

                           Matias oli kasvanut taaperoksi. Nyt häntä ruokittiin syöttötuolissa.

       Oli kaunis päivä Joutsenlampien luona. Heillä oli nykyään myös autotalli, jossa oli myös ikioma auto! xD

                                   
                     Mikan haamu tuli taas käymään Violan luona. Hän meni vain ensin kylpyyn.

                                      Viola halasi Mikan haamua. 
                                "Olen miettinyt sitä, mitä sinä sanoit", Viola sanoi.
                             "Ai sitäkö? Ei sinun tarvitse miettiä, se selviää ihan lähiaikoina", Mika sanoi jälleen arveluttavasti.

                                  "Tuleeko se olemaan jotain vakavaa?" Viola kysyi. 
                             "Riippuu mistä näkökulmasta asiaa katsoo", Mika vastasi.
                            "Miksi et sano sitä vain suoraan?"
                           "No koska se arvoitus ratkeaa aivan pian!"

Sitten he suutelivat pitkän, intohimoisen suudelman. (Tosin taisi tuntua Violasta aika kylmältä, kun haamua pussaa :D)

                     "Näemmekö taas pian?" Viola varmisti hätääntyneenä.
                     "Pikemmin kuin luuletkaan", Mika sanoi ja lähti takaisin hautakiveensä.

                               Harri tuli paikalle juuri kun Mika oli poissa.
                           "Kenen kanssa oikein juttelit?" Harri kysyi. "Ja miksi olet saunahuoneessa?"
                        "Tuota noin... kerron sen pian teille", Viola vastasi.

         Viola päätti soittaa Sebastianille, jolla oli jo oma vaimokin:
         "Hei poikani. Mitä kuuluu?" 
         "Hei äiti. Arvaa mitä, minusta tulee pian isä!" Sebastian huusi luurin toisessa päässä.
         "Uskomatonta! Toivottavasti näen lapsen pian", Viola sanoi iloisena.

                       Sebastianin vaimo Jade tosiaan oli jo synnyttämässä tulevaa pienokaistaan.
             

                              Sebastian vei Jaden sairaalaan, ja siellä kului lyhyt aika, kunnes...

          Jade synnytti kolme pientä tyttölasta: Alina, Elina ja Mira Joutsenlampi. Joutsenlampien suku oli kasvanut entisestään! :)

                             Viola kertoi ilouutisen Harrille, joka piteli Matiasta sylissään. 
                        "Sebastianista tuli isä! He saivat kolme tyttölasta!"
                        "Vau, kolme... ja kaikki tyttöjä!" Harri oli ihmeissään.

"Nyt voin muuten kertoa sen saunajutun. Juttelin mieheni Mikan kanssa, hän on haamu. Hän on koko ajan sanonut, että pääsemme vielä jotenkin yhteen. Etkö sinä ole nähnyt häntä haamuna?" Viola selitti.

                              "Vai olenko nähnyt jotain miehesi haamua meidän kodissamme... hah! Oletko hullu? Mitä sinä oikein höpötät? Oletko saanut dementian? Sinut pitää viedä hoitoon!" Harri hermostui.

                              Oli myrskyinen ilta, ja Viola meni psykiatriseen poliklinikkaan. Se oli mielisairaille ja muuten luulosairaille tarkoitettu paikka.

                           Eräässä huoneessa kyseisessä rakennuksessa oli ammattilaisterapeutti, jolle Viola meni juttelemaan ilman ajanvarausta.

          "Hyvää iltaa. Nimeni on Viola Joutsenlampi ja haluaisin keskustella kanssasi", Viola sanoi terapeutille.
        "Iltaa vain. Mikä on ongelmasi?" 
       "Luulenpa, että minua ei uskota enää ollenkaan. Perheenjäseneni kysyi, että olenko dementikko. Haluatko tietää syyn?" Viola selitti ja kysyi samalla terapeutilta.
 "No?" 
 "Minä olen tavannut entisen mieheni Mikan haamun. Me olemme jutelleet ja suudelleet kuin joskus ennenkin. Lisäksi hän on sanonut usein, että palaisimme vielä yhteen jonain päivänä."
 Terapeutti hiljeni ja meni sanattomaksi. Sitten hän alkoi puhumaan.

                     "Tuohan on... tuohan on hullua! Ei mikään ihme, ettei perheenjäsenesi usko sinua. Sinulla saattaa olla vain harhanäkyjä! Olet tosiaan avun tarpeessa."
      "Mikä voisi auttaa minua?" Viola kysyi. "Mielestäni en silti ole väärässä siitä, mitä sanoin."
     "Tuota... eräs kirja voisi auttaa sinua" terapeutti sanoi.

       Terapeutin määräämän kirjan nimi oli "Mielen ja ajatuksen yhteistyö, osa 2: Harhaluulot".

                 Viola luki kyseistä kirjaa terapeutin huoneessa. Kirja oli melko lyhyt, 100 sivua.

                              Lopulta hän sai kirjan luettua loppuun, ja sanoi: "Nyt en enää ole niin harhaluuloinen, kuin silloin ennen". 
                  
                 Oikeasti Viola ehkä oli sittenkin harhaluuloinen...

                              Viola meni käymään Sebastianin luona. Hän piteli sylissään Alinaa.

"Lapsemme ovat ihania, vai mitä?" Sebastian kysyi Violalta.

"Ovat, todella ihania! On kivaa olla mummi", Viola vastasi. "Toivottavasti heistä kasvaa vielä kelpo naisia".

Sitten seuraavalla viikolla tapahtui jotain merkittävää. Viola meni sairaalaan jatkotutkimuksiin, koska hän oli puhunut jo paljon Mikasta ja haamusta:

                Viola meni lääkärin kehottamana aivojentutkimislaitteeseen. Hänen aivojen toimintaa tutkittiin.

             Lisäksi hän oli ollut kehontarkistuslaitteessa, mutta siinä ei näkynyt mitään hälyttävää.

                               Lääkäri katseli Violan aivojen tulospapereita ja sanoi:
              "Voi teitä naisparkaa. Teillä on pahalle edennyt aivosyöpä. Me emme tiedä, mikä sen on aiheuttanut. Emme voi tehdä enää mitään sen eteen".

                          Violaa alkoikin särkeä pahasti päätä ja väsyttää. 
                     "Pääsenkö sänkyyn makaamaan?" Viola kysyi. 
                    "Totta kai", lääkäri vastasi.
                   "Nyt taidan tietää, mitä Mika tarkoitti", Viola sanoi mielessään. "Pääsemme vihdoin yhteen."

Kaikki Joutsenlampien jäsenet tulivat katsomaan Violaa viimeisen kerran. Hän nukahti syvään uneen, eikä herännyt enää.

Kotona kaikki itkivät paljon ja pitkään. Sanelma oli aivan surun murtamana (kuten kaikki muutkin).

                                  He pitivät pienet hautajaiset omassa kirkossaan. 
                           "Oi rakas äiti, miksi sinä lähdit pois?" Sanelma sanoi itkien Violan haudalla.

Hän seisoi hiljaa, katsellen kauniita kukkasia Violan hauta-arkun päällä.

"Oi sisko, miten me selviämme tästä?" Kaarlo itki Sanelman sylissä.

"Ajan myötä, veli" Sanelma sanoi kyynelehtien.

Tämä osa oli sitten tässä, hyvästit ihanalle Violalle! :´(

 Miten Joutsenlampien elämä jatkuu tästä eteenpäin? Se selviää tulevissa osissa...